Kolibri tuli kotiin

Kaunein koskaan omistamani asuste: viimeisin käsivarsitatuointini.

Siinä se pikkukolibri nyt siipeilee.

kolibri.jpg

Ajattelin tänään jakaa myös tarinan tatuoinnin takaa.

Se, että minulla on kaksi lintutatuointia on täyttä tuuria. Idea uudesta linnusta syntyi sattumalta kirjaa lukiessa. Sillä on myös hyvin henkilökohtainen merkitys.

Eläimenä kolibri symbolisoi elämäniloa, optimismia ja pitkiä matkoja  toisin sanoen asioita, jotka ovat aina edustaneet ulkoista itseäni.

Piskuisesta kolibrista kauniin tekee kuitenkin sen herkkyys. Muutoin kaiken kestävällä kolibrilla on hennot jalat ja kerran maahan päädyttyään se ei pääse lentoon omin voimin.

Olen tehnyt paljon töitä kuluneen puolen vuoden aikana hyväksyäkseni oman sisäisen, tavallista herkemmän tropiikkilintuni.

Vuositolkulla toimin toisin. Siitä kärsivät minä, mielikuvitukseni ja ennen kaikkea intuitiiviset kykyni.

Kolibri on ihooni hakattu muistutus radikaalista itsensä hyväksymisestä sekä ulkoisine että sisäisine ominaisuuksineen.

Pinnallisuuksiin on helppo jäädä, vaikka sisin tarvitsee yhtä paljon huomiota. Heiveröisistä jaloista tai herkästä sydämestä ei ole hyötyä maahan pudotessa, mutta elämänilolla ponnistetaan pystyyn ja siivillä lennetään minne vain.

Tervetuloa kotiin, kolibri!

Kylläpäs sulla kestikin.

hyvinvointi mieli ajattelin-tanaan

Viidellä dollarilla voittoon

Takana on elämäni tapahtumarikkain lomaviikko. Edessäni on toinen, jona aion pukeutua erityisen kivasti joka päivä.

Tänään tyylistä vastasi vanha kunnon viiden dollarin kesämekko:

gypsy.jpg

IMG_0075.jpg

Enpä olisi kolme vuotta sitten uskonut, miten pitkälle tällä bushwickilaisesta pahvilaatikosta löytyneellä kukkamekolla pötkitään. Hienon dyykkaajaleidin kesäpuvustoon se ainakin sopii.

Mutta ollaan tässä muutakin kuin pukeuduttu.

Lomalla olen opetellut tähtikuvioita, uinut sateisessa meressä, valvonut aamuun aussiseurassa ja pelannut Snoop Dogg -sanapeliä. Vastannut treffipyyntöön myöntävästi, kokeillut Reikiä ja joogannut mimmien kanssa

Huomenna otan uuden käsivarsitatuoinnin. Pääskysen jälkeen vuorossa on kolibri, koska vielä ei lokkiin pokkaa löytynyt.

Mutta ehkä jo vuonna 2018.

Sitä odotellessa: kauniin kolibrisia tatskakuvia pian luvassa!

muoti paivan-tyyli mieli ajattelin-tanaan