Se, jolla onni on

Viens me chercher, etsi mut,
kuiskasin pojan korvaan.

Ja niin hän teki.

Hän pyysi ulos ja tarttui käteeni. Siinä ja silloin, keskellä williamsburgilaista katua. Kun vähiten osasin odottaa.

Ensikohtaamisemme kesti kokonaiset 20 tuntia. Paljon ehti tapahtua. 

Ja ehtii.

Eilen tapasin ystävät ja käperryin kainaloon pimeässä elokuvateatterissa. Sain suukon sateenvarjon suojissa ja kuiskuttelin silmilläni metrovaunussa. Kun hän soittaa iltaisin, kuulen ilon hänen huulillaan. Hymyilen silloin itsekin.

Tänään menemme Guggenheimiin Zola Jesusta kuuntelemaan, ja mietin pukeutuisinko kukkamekkoon. Laittaisinko kirkasta huulipunaa vai en. Sehän menee ihan sotkuiseksi, jos pussailee.

Sitten taas. Menkööt.
Yhtä valtamerta myöhemmin olen ihastunut ja minuun ollaan ihastuneita.

Sori, vanha kansa. Olitte väärässä uskomuksinenne. Onneaan ei tarvitse kenenkään kätkeä. 

Sykkivät sydämet ovat kauniita. Sen todistan teille hymyin, nauravin silmäkulmin ja pulppuavin sanoin, lausutuin sekä kirjoitetuin.

Jos ette usko, tulkaa kärpäsiksi kattooni. Sängyltä löydätte makoilemasta erään tyytyväisen tyttösen.