Sydämentykytyksiä

Olen punkannut viime yöt puutalossa.

Talossa, jossa on vihreä takka ja vankat lauttalattiat. Monta asuinkerrosta ja puulämmitteinen kellarisauna.

Olen ihmetellyt elämää keltavalkoisten raitalakanoiden välistä. Pelannut sanapelejä keittiössä koiranilmalla ja tehnyt tulevaisuudensuunnitelmia.

Ostinpa alkuviikosta myös lentolipun. Olen lähdössä Berliiniin elämäni ensimmäistä kertaa, enkä ole vielä keksinyt kuinka kauan kaupungissa viihdyn. Ehkä viikkoja, kenties kuukausia. Saatan olla Kööpenhaminan-bussissa jo loppukeväästä tai Helsingissä heinäkuussa – en ole vielä varma.

Selvää on ainoastaan se, että elämä on vekkulia, ja minäpä kerron nyt miksi.

Heti lippurahoista päästyäni sattui jotain odottamatonta.

Jotain, mihin en ollut valmistautunut enkä ainakaan valmis. Mutta tapahtuipa kuitenkin, ja hyvä niin: päädyin puutaloon, raitalakanoiden väliin ja kellarisaunaa lämmittelemään.

Kohtalo, tuo oikutteleva hittolainen! Aiheuttaa harmaita hiuksia ja hemmetisti sydämentykytyksiä. Mutta ei se mitään.

Olen valmis.