Tak tak, eli kiitos lelupupusta

Kaikki päättyy joskus – myös miniloma Kööpenhaminassa.

Täydellisessä maailmassa Köpis tapahtuisi joka viikonloppu.

Näin ajattelee nainen, joka on juuri tehnyt monta elämänsä ekaa: juonut baarissa kokonaisen kaljan, joogannut tanskaksi ja ottanut kalapedikyyrin.

Kotiin on kiva lähteä, vaikka ajatus vähän kirveleekin.

Kööpenhamina on paikka, johon voisin jäädä asumaan vaikka tältä istumalta. Hyggeä täältä löytyy vaikka muille jakaa.

Tiilitalot, kirmaileva tanskalaislapset ja kadulla toisiaan silmiin katsovat ihmiset – siinä muutama asia, joista Köpiksessä tykkään.

Silti mikään kaupunki ei toimi ilman huippuja ihmisiä. Uskon, että paikasta kuin paikasta voi tehdä oikealla seuralla elinkelpoisen. Lohdullista on, että köpistilaan voi virittyä milloin ja missä vain.

Kieltä, sen sijaan, on huomattavasti vaikeampi imitoida.

Kun ensi kerran tavataan, toivon uskaltavani skarpata siinäkin. Sanoa tak tak kaupan kassalla ja jutella takaisin pikkutanskikselle, joka ojentaa minulle kahvilassa lelupupun. Mieleni teki kyllä.

Vähän kuten joskus halusin maistaa kaljaa, joogata vieraalla kielellä ja ottaa jalkapohjia kutittavan kalapedikyyrin.

No, onpa ainakin hyvä syy tulla takaisin.