Työnantaja – usko nuoreen ammattilaiseen

Takanani on nyt puoli vuotta freelancerin arkea.

Kuukausiin on mahtunut paljon. Itsensä työllistäminen kokopäiväisesti on ollut silmiä avaavaa monessa mielessä. En olisi esimerkiksi aloittaessani uskonut, millaista hakuammuntaa freelancerinä työskentely parhaimmillaan ja pahimmillaan on.

Eniten se on kasvattanut työmoraalia ja toisaalta myös itsekritiikkiä. Useimmiten palaute, sekä positiivinen että negatiivinen, on saatava itse itseltään. Eihän itsensä työllistävä voi ottaa mitään – mukaan lukien seuraavan kuun vuokrarahoja – itsestäänselvyytenä.

Yllättävin seikka ovat silti olleet kohtaamani asenteet. Ja juuri niistä haluan kirjoittaa tänään – sekä itseni että muiden nuorten ammattilaisten puolesta.

Olen aina ollut määrätietoinen ja motivoitunut työnhakija ja -tekijä. Toisin kuin ikäisiäni monesti kritisoidaan, en ole eläissäni kaihtanut yhtään ilmaista, huonosti maksettua tai kämäistäkään työtä.

Valmistumisestani on pian neljä vuotta aikaa. Oman alani työnäyttöjä minulla riittää ulkomaita myöten.

Perusteellinen pohjatyö on maksanut itsensä takaisin: usko omaan osaamiseen on oltava rautainen erityisesti freelancerinä. Omien taitojensa tunteminen auttaa esimerkiksi tilanteissa, joissa joudun edelleen perustelemaan, miksi en voi enää tehdä töitä ilmaiseksi tai nälkäpalkalla.

Työn arvon todistelua vaikeampaa on ollut vain yksi asia: se, että ideoitani ei oteta tosissaan.

Alle kolmekymppinen, vasta muutama vuosi alan työkokemusta. Nainen.

Siinä kaltaiseni nuoren ihmisen lähtökohta työnhaussa.

Ansioluettelostani löytyy arvostettu opinahjo, työharjoitteluita isoissa ulkomaalaisissa yrityksissä ja muutaman vuoden päivätyökokemus. Osaamistani kyseenalaistetaan silti.

Siltä löytyy usean vieraan kielen taito. Silti joudun todistelemaan, osaanko tuottaa markkinointitekstiä kielellä, jota käytin päivätöissäni Yhdysvalloissa joka ikinen päivä.

Minulla on näkemystä, raikkaita ideoita ja tilastoja tietojeni tueksi – silti saan vastineeksi hyväntahtoista hymistelyä.

Olet liian sitä, olet liian tuota. Sinulla ei ole tarpeeksi kokemusta, sinulla on vääränlaista kokemusta. Joskus tyrmätyksi tulemiseen tuntuu riittävän, että on vääränvärinen tukka.

Alle kolmikymppisenä naisena minua kiinnostaisi tietää, millaisia järkeenkäypiä syitä nuorten innon ja osaamisen torpedoinnille löytyy?

Kysymys liippaa läheltä joka mielessä.

Palasin itse Suomeen töihin seitsemän ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Päätöksen jäädä tein nähtyäni lähietäisyydeltä, miten paljon kansainvälistä osaamista kotimaassani edelleen tarvitaan – myös markkinoinnin saralla.

Turhauttavinta on ollut huomata, miten vaikeaksi tietotaidon eteenpäin siirtäminen on tehty. Päivätöiden hakemisen olen kokenut freelancerinä työskentelyäkin kinkkisemmäksi. Tuntuu, että potentiaalia ei uskalleta nähdä siellä, missä sitä on.

Tässä esimerkkejä viime aikoina hakemistani positioista: Email Marketing Executive, Junior CRM Manager ja PR Manager. Kuulostaa hyvältä, eikö? 

Valitettavasti yksikään näistä työpaikoista ei löydy Suomesta. Haluaisin kovasti työskennellä kotimaassani, mutta mahdollisuudet tuntuvat olevan kiven alla.

Työnantaja – älä anna nuoren osaamisen valua hukkaan tai muille maille. Ikä tai sukupuoli eivät kerro työnhakijasta muuta kuin iän ja sukupuolen.

Arvokkain tekijä on motivaatio – ongelmanratkaisuun keskittyvä, eteenpäin menevä asenne. Halu oppia ja kehittyä. Sitä meiltä nuorilta ammatilaisilta löytyy. Pelkällä ansioluettelon paksuudella ei työntekijän potentiaalia enää vuonna 2015 mitata.

Taikatemppuja sen selvittäminen ei vaadi.

Riittää, että kysyy ja kuuntelee.