Tyylillä tienatut ruokarahat
Miten elää ulkomailla asuva opiskelija, jonka opintosuunnitelma on sen verran intensiivinen, että varsinainen osa-aikatyöskentely ei oikein tule kysymykseen, mutta ruokarahat ja elokuvaliput olisi kuitenkin hyvä saada jostain kasaan?
Minä, hanttihommien kruunaamaton kuningatar, jaan nyt muutaman kullanarvoisen taskurahavinkin teidän samojen kysymysten äärellä painivien kanssa.
Uskokaa tai älkää, parhaimmat verkostot löytyvät leikkikentältä. Viimeisen neljän vuoden aikana minulla on ollut reilusti yli parikymmentä hoitolasta. Niiden joukosta on löytynyt mahtavaa seuraa aina flirttailevista (!) poikavauvoista ala-asteikäisiin, suomea ja ranskaa sekaisin puhuviin nuoriin neiteihin. Ja jos hyvin käy, saatat vaikka tulla pyydetyksi yhden sellaisen kummitädiksi! Hyvien keskustelujen ja villien leikkien lisäksi olen viimeisien vuosien aikana päässyt osallistumaan muun muassa aarteenetsintään amerikkalaisilla puistosynttäreillä, pukeutumaan merirosvoksi ja mukaan Barbien lentomatkalle.
Vaikka näille pienille asiakkaille nimeni on yleensä Laula, ikäni jotain 40-70 vuoden väliltä, ja auktoriteettiani kyseenalaistetaan erittäin usein erityisesti nukkumaanmenoajan lähestyessä (”Et sinä voi olla aikuinen, koska käyt vielä koulua”) hommissa on yksi voittamaton etu: puskaradio. Kun saat ensin vähän jalkaa oven väliin, vanhemmat hoitavat kyllä puhelinnumerosi kierrättämisen puolestasi, ja työtarjousten tulvaa ei voi estää! Ja kuka nyt ei haluaisi leikkiä rosvoa ja poliisia pientä korvausta vastaan? Elokuvalippurahat ovat taskussasi ennen kuin huomaatkaan.
Kuten jokaisen kunnon jokapaikanhöylän kuuluu, en ole koskaan kieltäytynyt minulle tarjotuista työtilaisuuksista. Viimeisimmän työni sain toimistoni johtajan pysäyttäessä minut kadulla. Hän kysyi haluaisinko hommia, ja totta kai halusin.
Samalla tavoin olen päätynyt työskentelemään muun muassa vaatekaupan myyjäksi, tarjoilijaksi ja korumerkin malliksi. Pelkkiä hyviä kokemuksia kaikki näistä eivät välttämättä ole olleet, mutta joskus pitää pyöriä vähän aikaa siellä pohjamudissakin. Positiivista oli ainakin se, että tarjoilijana söin yhden kuukauden ajan hyvin joka päivä, vaatekauppaepisodi toi minulle yhden ihanan uuden ystävän ja korumerkiltä sain lahjan korujen ja kutsujen muodossa. Ei paha.
Älä epäröi tai ole turhan valikoiva, vaan ota rohkeasti tilaisuuksista kaikki irti. Vaikka hanttihommien paiskiminen ei kenties se hohdokkain vaihtoehto olekaan, ne tapaavat onneksi olla vain väliaikaisia ratkaisuja. Toinen etu: et tiedä koskaan kenet tulet tapaamaan. Itselleni on käynyt muun muassa niin, että törmäsin sattumalta muotitapahtumia -ja näytöksiä järjestävään rouvaan hanttiduunissani. Ja ilman käyntikorttiani samainen rouva ei tuona iltana luonnollisestikaan kotiinsa lähtenyt. Näistä tilaisuuksista voi olla hyötyä siispä myös tulevaisuutta ja isompaa kuvaa silmällä pitäen!
Noin muuten, Pariisissa hanttihommia etsiville suosittelisin ainakin Institut finlandais’n (Pariisin Suomi-instituutin) sekä Eglise américaine’n (amerikkalaisen kirkon) ilmoitustauluihin tutustumista. Lastenhoitotyötä ei ole vaikea saada varsinkaan sitten, kun on löytänyt sen ensimmäisen kontaktin paikan päältä. Myyjän pestiä etsivien kannattaa tarkistaa säännöllisesti myös eri ketjujen nettisivuja siellä tarjottujen osa-aikatöiden tai sijaisuuksien toivossa. Uskokaa tai älkää, myös spontaanit hakemukset ovat oiva keino kiemurrella itsensä töihin.
Viimeisenä muistutuksena vielä tämä: kuten arvata saattaa, kukaan ei tule sinua kotiovelle hakemaan (vaikka kadulla saattaakin jo käydä tuuri) joten oma aktiivisuus ja aloittellisuus ovat jo puoli hanttityöpaikkaa. Onnea matkaan!
