Viimeistä viedään

Nyt tulee kysymys, jonka esittäessäni tunnen tekeväni karhunpalveluksen muille lajitovereilleni: miksen saa olla opiskelija vielä vähän pitempään?

Jos rehellisiä ollaan, en pidä ajatuksesta, että joutuisin kärvistelemään enää yhtään ylimääräistä tenttiviikkoa (jotka tuntuvat siltä kuin istuisi yhä uudelleen ja uudelleen, kerta toisensa jälkeen Suomessa ylioppilaskirjoituksissa virallisine valvojineen ja vessataukoineen) enkä myöskään suoraan sanottuna kilju innosta ranskankielisten esitelmien pitämisestä. Varsinkaan silloin kun tulee ajatuskatko. Mutta on tässä köyhässä opiskelijaelämässä hyviäkin puolia – vapaus ja tunne siitä, että kaikki ovet ovat vielä auki. Ja totta kai opiskelijalla on myös lupa erehtyä ja tehdä virheitä. Oikeassa elämässä töppäyksistä saa kenkää.

Yhden ajanjakson päättymisestä kertoo myös se, että minulla alkaa ensi viikolla vihoviimeinen Semaine mode, eli kouluni muotiviikko, jolloin muotialan ammattilaiset tulevat pitämään meille luentoja ja teemme aiheeseen sopivia vierailuja. Näihin viimeisiin kolmeen vuoteen on mahtunut kaikenlaista, ja tuntuu oudolta, ettei moista mahdollisuutta tule kenties enää koskaan. Tällä viikolla meillä käy muun muassa Louis Vuittonin projektipäällikkö, Agnès B:n asusteosaston johtaja ja Leviksen entinen viestintäpäällikkö. Myös luennot eettisestä muodista ja miestenvaatteiden markkinoinnista ovat tiedossa, ja käymmepä muun muassa myös Musée de la Contrefaçonissa (= väärennettyjen tuotteiden museossa) lakitunnin puitteissa. 

Mutta näin se nyt sitten on. Ei kai tässä auta nyt muuta kuin yrittää ottaa näistä viimeisistä kuukausista kaikki irti. Mutta jos ei kerrota kenellekään – ajattelin kyllä olla opiskelija ainakin tuonne ensi joulukuuhun asti. Henkisesti.