Älä anna pelon ottaa valtaa

Viimeinen hieman päälle viikko on varmasti ollut meille kaikille sellainen, jonka tulemme muistamaan vielä pitkään. Tilanne on aiheuttanut meissä kaikissa varmasti erilaisia tunteita, myös pelkoa. Kun reilu viikko sitten mediassa alkoi pyriä uutisia  arkeamme rajoittavista säännöistä ja tyhjistä kauppojen hyllyistä, niin kyllä minuakin alkoi tilanne pelottaa. Alkoi pelottaa omasta, pelottaa läheisten ja pelottaa yhteiskuntamme puolesta.

Negatiiviset tunteet ottavat meistä usein kokonaisvaltaisesti otteen. Ei sillä, kyllä negatiivisetkin tunteet kuuluvat elämään, niitä tulee ja ne tulee kohdata. Se kuitenkin antaako niiden ottaa itsestään otteen, on eri asia. Tiedostin, että tässä kohtaa oma mieleni teki tepposia minulle. Tuossa negatiivisten tunteiden myrskyssä on vaikea ajatella selkeästi ja yrittää kääntää asia positiiviseksi. Se vaatii aikaa ja tahtoa päästä tunteesta yli ja nähdä asia positiivisessa valossa ja mahdollisuutena johonkin muuhun.

Monet ovat varmasti kokeneet samanlaisia tunteita. Alla muutamia asioita, jotka ovat auttaneet minua tilanteen hyväksymisessä.

Uudet arkirutiinit:

Nyt, kun monet ovat siirtyneet etätyöskentelyyn ja kalenteri on tyhjennetty menoista, on mahdollisuus luoda uudet arkirutiinit. Etätyöskentely on antanut myös itselle mahdollisuuden rytmittää päivää uudella tavalla. Lempparirutiinejani ovat olleet muun muassa lounaan yhteydessä lyhyet reippailut ulkona, pieni hetki itselle aamuisin ja kotitreenit iltaisin. Parasta on myös yhteiset lounaat perheen kesken. Muista myös tauotus päivissäsi!

Liiku kotona ja ulkona:

Kuntokeskukset ja harrastukset ovat nyt tauolla, mutta onneksi monet kuntokeskukset ovat mahdollistaneet treenamisen kotona, jottei aivan tarvitse passivoitua kotona. Itse olen todennut esimerkiksi fressin online palvelun Fressitv:n todella toimivana. Eilisestä pepputreenistä pakarat kipeänä tätä kirjoittelen. Ja voi mitkä ilmat luontoäiti meille on tarjonnutkaan! Mieletöntä käydä tässä säässä ulkoilemassa ja latailemassa energiapankit täyteen.

Soita, laita viestiä tai mitä vain:

Ystäviin, perheenjäseniin ja muihin tuttaviin on tällä hetkellä vaikeampi pitää yhteyttä normaalin elämän kautta. Onneksi elämme 2020-lukua, jolloin soittaminen, videopuhelut jne. ovat mahdollisia. Olemme myös työkavereiden kanssa järjestäneet yhteisiä lounaita ja kahvihetkiä, koska suurin kaipuu itsellä on ollut juuri näihin normaaleihin tuokioihin, jossa voi jutella niitä näitä.

Älä suorita:

Tällä hetkellä joka puolella on vinkkejä kuinka nyt on hyvä hetki pestä ikkunat ja järjestellä kaapit. Tottahan se on, että nyt voit käyttää näihin arjessa helposti toissijaiseksi jääviin asioihin. Tämä tilanne on iso muutos jo itsessään, monella lapset ovat kotona koulujen ja päiväkotien sulkeuduttua. Jos tässä kohtaa et ole saanut luettua kirjaa ja siivottua kotiasi, niin älä ota siitä turhaa stressiä. Illalla on ihan ok katsella Netflixiä peiton alla, jos se sillä hetkellä tuntuu parhaalta.

Tämä loppuu joskus:

Tämä pääsee helposti unohtumaan. Kenekään treenitulokset eivät katoa hetken kotitreenaamisen jälkeen ja pääsemme vielä tapaamaan läheisiä ilman rajoituksia. Tilanne tulee normalisoitumaan, tapahtuuko se kuukauden päästä vai vasta myöhemmin, se selviää myöhemmin.

Lopuksi vielä muistutus siitä, että tässäkin tilanteessa voi puuhailla kaikkea kivaa. Tänään olen muun muassa tehnyt seuraavaa:

– nukkunut 10 h yöunet

– leiponut aamupalaksi tuoreita sämpylöitä

– nauttinut auringosta yli tunnin mittaisella metsälenkillä lainakoirien kanssa

– laittanut valmiiksi ensi viikon lounaat

– tehnyt tunnin mittaisen online YIN-joogaharjoituksen

– pitänyt yhteisen iltateehetken kavereiden kanssa

Loppuillaksi ajattelin linnoittautua sohvalle television eteen. Toivottavasti teillä on ollut yhtä ihana sunnuntai!

Laura

hyvinvointi ajattelin-tanaan hyva-olo