Kuka on Laura L.? Tein 16 personaalisuutta -testin
Ajattelin näin blogini alkupuoliskolla kertoa hieman enemmän itsestäni ja kuka täällä blogin takana oikeen hääräilee. Päätinkin siis tehdä persoonallisuustestin ja katsoa millaisia tuloksia siitä saisin. Lisäksi sillä tavoin saisin itsekin hauskan tutkimusmatkan itseeni. Päädyin tekemään 16 personalities -persoonallisuustestin ja päätin katsoa mitä se kertoo minusta.Testihän kertoi minulle,että persoonallisuuteni on ”logistikko”. Tuo nimen kuuleminen jo nauratti minua, sillä se sana jo itsessään kuvasti minua jo niin hyvin.
Testin tulososiossa logistikkoja kuvaavataan sanoilla eheys, käytännöllinen logiikka ja väsymätön omistautuminen työlle. Ja kyllähän tämä totuus onkin, olen pahemman luokan suorittajaluonne ja yritän aina etsiä asioiden takaa jonkun järkeenkäyvän logiikaan. Sanomattakaan sitä, että esimerkiksi voisin vaikka koetilanteessa tehdä tehtäviä muussa kuin numerojärjestysksessä, ajatuskin jo puistattaa.
Testin mukaan olen 71 %:sesti introvertti ja tämä on kyllä niin totta. Sosiaaliset tilanteet vaikka kavereideni ja perheeni kanssa olemisesta nautinkin, ovat kuitenkin aina joissain määrin raskaita ja uuvuttavia. Small talkaus ei koskaan ole kuulunut vahvuuksiini, vaikka säästä puhuminen onkin lempipuuhaani. Monet myös pitävät minua ensitapaamisella jotenkin kylmänä tai vaikeasti lähestyttävänä, tarvitsenkin paljon aikaa sulatella uusia tuttavuuksia.
72 %:sesti tarkkaavainen ja 67 %:sesti pohtivainen ja näinhän se on. Olen etenkin suuressa porukassa se, joka enimmäkseen vain seurailee tilannetta sivusta ja osallistun keskusteluun useimmin vain pienemmissä seurueissa tai tutussa porukassa. Elän myös ehkä enemmän itse järjen kuin tunteen avulla, ja kaikki päätökseni pyrin tekemään rationaalisen mieleni mukaan, enkä niinkään tunteen perusteella.
Tein testin englanniksi ja yksi saamistani tuloksista oli 75 % judging eli arvosteleva. Tämän luonteenpiirteen pitäisi kertoa henkilön suhtaumisesta mm. työhön ja päätöksentekoon. Myönnettäköön tässä vaiheessa, että onhan tässä omalta osaltani jotain perää. Arvostan ihmisissä kykyä perustella mielipiteensä ja mikäli henkilö ei pysty mielestäni perustelemaan asioita tarpeeksi hyvin faktoin, niin minun on hyvin vaikea samaistua henkilöön ja hänen mielipiteeseensä. Tämä prosenttiluku tuntuu kylläkin aika hurjalta. Toivottavasti en tosielämässä ole ainakaan nyt ole ihan niin tuomitseva kuin testi antaa ymmärtää.
Viimeisenä tulokset kertovat minulle, että olen 64 % sekasortoinen (engalnnin kielinen käytetty termi oli turbulent).Tällaisista henkilöistä sanotaan, että he ovat herkkiä stressille, usein perferktionisteja ja menestystä tavoittelevia. Etenkin tuo perfektionisimi ja ainainen kehittymisen tavoittelu kolahtivat, jotenkin hyvin syvälle. Sinänsä minusta tuo sana sekasortoinen itsessään kuitenkin tutuu jokseenkin hullulta – varsinkin kun kyseessä on suunnitelmallinen ja sekasortoa vihaava henkilö. En voi toimia ympäristössä, jossa ei vallitse järjestys. Toki eihän tuossa nuo prosentitkaan kauhean korkealla ole.
Kyllähän varsinaiset tulokset sain. Eli toisin sanoen olen kylmä, menestystä tavoitteleva tosikko. Ei varsinaisesti kuulosta kauhean mairittelevalta. Vaikka ihan vissi perähän näillä tuloksilla on, mutta ei tämä nyt kauhean positiivista kuvaa itsestäni jättänyt. Ehkä todellisuudessa totuus ei ole ihan näin karmaiseva ja kääntöpuolta ajatellen on näissä myös hyviäkin puolia, kuten vaikka suunnitelmallisuus ja luotettavuus. Loogikkojen osalta heidän arvostamiksi ominaisuuksiksi kerrotaan mm. suunnitelmallisuus ja selkeys. Ja ai kamala, kun tunnistin kaikkine Exceleineni itseni tästä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö niin? ;D
Vaikka testissä aina joku totuus taustalla piileekin, niin tässä kohtaa voi onneksi huokaista, että kyseessä oli vaan testi.
Laura