Miksi aina pitää olla kiire?

Miksi minulla on aina kiire? Valittelin tässä yksi päivä ystävälleni, että minulla on koko ajan kiire. Samaan aikaan koen vielä riittämättömyyttä siitä, etten ehdi tekemään arjessani niitä kaikkia asioita, mitä haluaisin. Kaiken kukkuraksi tunnen oloni vielä uupuneeksi tämän kaiken kiireen keskellä, sillä palautumiseen ei jää tarpeeksi aikaa.

Olen luonteeltani aktiivinen ihminen ja pidän asioiden puuhailusta. Minulla on aina jonkin sortin projekteja elämässäni menossa. Vaikka usein nämä projektit ovatkin osaltani aika ikuisuusprojekteja. Nimimerkillä eteisen lamppuni on odottanut syyskuusta lähtien kattoon virittelemistä. Mutta, kun on ollut kiire…

Vihaan sitä, kun puhutaan kiireestä ja sanotaan, että meillä kaikilla on se sama 24 tuntia aikaa käyttää vuorokaudessa. Tämä on vähän sama asia, kuin sanoisit maksuhäiriömerkintäiselle, että ala säästämään, niin kyllä se siitä. Vaikka tottahan se on, että meillä kaikilla on samat tunnit vuorokaudessa. Pitää kuitenkin muistaa, että meillä jokaisella on erilaiset elämäntilanteet. Esimerkiksi itse olen yksin asuva nuori nainen. Minulla ei ole ketään jonka kanssa jakaa kotitöitä, toisin sanoen suhteessa minulla menee enemmän aikaa ihan vaan normaaleihin kotitöihin kuten kaupassa käyntiin ja siivoamiseen. Sitten taas minun tilannettani on aivan turha lähteä vertailemaan ruuhkavuosia elävään perheenäitiin. Kaikki nimittäin on suhteellista.

Asiat, joita arjessani teen ovat minulle tärkeitä ja pidän myös arjestani. Minulle on tärkeää huolehtia omasta terveydestäni liikkumalla, myös ystävät ja perhe ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Niihin haluan käyttää tuntejani. Ne ovat minulle myös tärkeitä arvoja elämässä, joten jatkossakin haluan käyttää niihin aikaa.

Tämä sai minua miettimään kuitenkin sitä, että olenko näissä tilanteissa kuitenkaan aidosti läsnä, jos elän jatkuvan kiireen uuvuttavana. Vastaus on usein, että en. Jotain siis olisi asialle tehtävä ja jostain suunnasta karsittava. Vielä en osaa vastata siihen kysymykseen, millaisia muutoksia minun tulee tehdä. Asian tiedostaminen kuitenkin on hyvä alku muutokselle. Koen jopa jollain tasolla häpeää siitä, että minulla tuntuu olevan jatkuva kiireentuntu ja haluan asiaan muutosta.

Onneksi nykypäivänä uskalletaan myöntää se, että jatkuva kiire ei enää ole tavoittelemisen arvoinen tila. Eikä jatkuva kiire ole mittari kenenkään ihmisarvosta.

Laura