Olen ollut kotiäitinä siitä lähtien kun poika syntyi syyskuussa 2014. Ehdin opiskella ensimmäisen vuoden opinnot parturi-kampaajana. Kyllähän siinä jo paljon oppi ja niksejä jäi käteen ihan reilusti. Nyt ollaan kotosalla värjäilty äidin hiuksia, ja leikelty kaikkien perheenjäsenten haituvia, vauvasta isovanhempiin. Eilen oli taas miehen vuoro.

Ennen sitä Saksan reissua, veli pyysi jos leikattaisiin hiukset siistiksi, niin kelpaa esitellä pelejä lautapelimessuilla. Mieshän siinä samalla sanoi, josko hänen hiukset myös. No, veljen hiukset leikattiin mutta miehen jäi leikkaamatta. Aina siitä ole puhe, mutta eiliseen iltaan asti oli leikkaamatta. Kunnes viimein rakas mies istui vanhaan valkoiseen, puiseen tuoliin ja minä otin nätisti sakset käteen.

Leevi oli ensin isin kanssa, reinot jalassa, muskarissa, josta matka jatkui mummille ja vaarille. Me käytiin sillä välin kaupoilla, kun isovanhemmat leikitti pikkumiestä. Oltiin sen verran vikkeliä, että päädyttiin hetkeks kotiin ennenkuin haettiin poika iltatoimille. Ruokaostokset kylmään, tuoli keskelle olohuoneen lattiaa ja sakset käteen. Sekä hiusten leikkuukone.

Oli se vähän hosumista, piti ehtiä ennenkuin olis Leevillä iltapala-aika. – Mitä kello on? Kysyin vähän väliä, ja sakset kävi kilpaa kellon kanssa. Koneen akku veti myös viimeisiä, pistorasiakin oli aivan liian kaukana. Mutta me selvittiin, ja kelvollinen suoritus tuli. Miehen mielestä tosi hyvä, oma silmä vaan on aina niin ankara, täytyis olla täydellinen.

Kuvat ennen saksimista..

..Ja jälkeen

<3: Laura