Kotiäiti

Kotiäiti. Kuka tunnustaa? Täältä löytyy yksi. 

Opiskelin kauan haaveilemaani parturi-kampaaja alaa ensimmäistä vuotta, kun tammikuussa tuntui menkkamaista nipistelyä aivan liian monta päivää, mutta ei lainkaan niitä menkkoja. Ajattelin salaa mielessäni entä jos? Mutta samaan aikaan tiesin, ettei kuitenkaan. Eihän se vois niin olla. Enhän just mä voi saada sitä elämäni suurinta haavetta toteutumaan. Vastahan me lopetettiin pilleritkin. No, tehdään se testi niin ehkä ne alkaa kun turha stressi purkautuu. Eivät muuten alkaneet.

Odotin seuraavaan aamuun. Kaks viivaa. Vau! Me ollaan raskaana! Voi sitä onnen määrää. Ja voi sitä onnen määrää, kun 9 kuukauden kuluttua meidän ikioma poika syntyi tähän maailmaan. Sinä päivänä musta tuli äiti. Kotiäiti. 

Vuoden päästä me tuumittiin sitä kouluun palaamista. Päiväkoti. Ei tuntunut mielekkäältä, ei sitten yhtään. Eihän Leevi osaa edes sanoa, jos joku tuntuu ikävältä. Nyt varmasti osaisi, mutta asia nipistää silti äidin vatsan pohjaa. Mä niin tykkään olla kotona, en laiskuuttani, vaan kasvattaakseni oman lapseni. En halua viedä aamulla poikaa toisten hoivaan ja hakea illalla kotiin nukkumaan. Mulle jokainen tunti on tärkeä, jokainen päivä on tärkeä. Riittää, että toinen meistä joutuu olemaan osan päivää poissa. Siinäkin näkee, miten se muutama tunti illalla lapsen kanssa on vähän. Isi leikkii, isi pelaa, mutta aikaa on niin kovin vähän. 

Myös se, että me ollaan mun veljien kanssa saatu olla kotona sinne kouluikään asti vaikuttaa mun ajatuksiin. Olihan se ihan parasta. Omat lelut, omat leikit, oma sänky ja omat vanhemmat tai rakas mummi. Kavereita löytyi naapurista ja seurakunnan kerho riitti pienelle lapselle enemmän kuin hyvin. Samaa toivon omalle lapselleni. Ei ne pienet tarvitse toistakymmentä lasta ympärillä, kauheaa menoa ja melua. Oma koti on hyvä. Mun mielestä.

Mitä me sitten kotona tehdään? Me leikitään. Me ulkoillaan. Me pidetään kotia jonkin sortin järjestyksessä pesten pyykkiä ja siivoten. Me tehdään ruokaa ja nukutaan päikkärit. Me halitaan ja katsotaan Mulania. Ja milloin mitäkin. Me käydään mummilla ja mummi meillä. Me piirretään ja tanssitaan. Me opetellaan uusia juttuja ja hassutellaan. Me tehdään ihan mitä me ikinä halutaan. Me ollaan yhdessä, ja se on tärkeintä. 

Musta on ihan parasta olla kotiäiti. Tää on työ, jota en vaihtais mihinkään. Ja voin kertoa, tekemistä riittää aina. 

<3: Laura