Joulukuun ensimmäinen

Ulkona yhä hämärää, ei tietoakaan kellonajasta. Kurkkua kutittaa ja äidin yskä herättää pojankin. No, olihan kello jo puoli yhdeksän. Aamupalan laittoon ja syömään. Isikin nousi ylös, täytyy rientää kympiksi töihin. Mutta mitäs kummaa, meidän seinällä olevaan joulukalenteriin on ilmestynyt pieni joulupussukka. Isi nostaa pojan syliin tarkastelemaan pussia tarkemmin. – Ollaanko me tehty Leeville joku kortti? Ei olla, isikin sai oman kalenterin.

Pieni poika avaa itse nauhan sekä kalenterista, että pussukasta. Mitä siellä on? – Suklaata! Yksi paperikäärössä oleva geishakarkki. Teki kyllä meidän pojan hyvin iloiseksi. Ja siinä samalla äidin ja isin. No entä se kortti? Sydämen muotoinen kartonki, ensimmäinen kahdestakymmenestäneljästä. Adjektiivi, joka kertoo meidän perheen isistä ja aviomiehestä. Ja tämän päiväisessä lukikin yksi päivänselvä piirre, eli tietysti komea. Kortin takana tarkempi kuvaus, joka jääköön meidän perheen luettavaksi.

Huomenna taas uusi yllätys ja uusi sana, pojalle ollaan hankittu mieluisia ylläreitä, parhaat jätetään loppuun ettei tule harmitusta, kun joka päivä ei olekaan sitä lelua. Kuitenkin vasta 2-vuotias, ei ymmärrä aina vaikka kuinka selittäisi. Ja malttamattomuuskin päälle, mistälie perinyt. Annetaan nyt nauttia niistä pienistä herkuista täysin siemauksin, kun ei vielä osaa odottaa muuta.

Nyt on ilta, makuuhuoneen ovi kiinni, takaa kuuluu pientä höpötystä ja naurua. Isi nukuttaa poikaa, eiköhän kohta tule hiljaista. Äiti laittoi joulupussin valmiiksi huomista aamua varten. Mahtaako pieni vielä muistaa kalenteria, jos ei, eiköhän muutaman aamun jälkeen. Ja siinä samalla huomaamatta, herätäänkin jo kaikki jouluaamuun.

<3: Laura