Mikä ihana ei

Ei. Ei ja ei. Kaikki on ei. Meillä asustelee aivan ihana 2-vuotias poika. Ja meillä eletään 2-vuotiaan aivan ihanaa ei-aikaa. Vastaus kaikkeen pojan suusta on ei. Oli kyse kivoista tai pojan mielestä vähemmän kivoista jutuista, on se sana aina ensin ei. Onneksi ääni kellossa muuttuu yleensä heti ensimmäisen ei-sanan jälkeen.

Ei syödä. Ei syödä kalaa. Jostain syystä se lautanen silti tyhjenee täysin ja pieni poika haluaa kalaa. 

Ei pissahätä. Ei potalle. Äkkiä onkin pissahätä ja mennään potalle.

Ei pueta. Ei vaatteita. Ei sukkia. Leevi haluaa sukat. Haluaa vaatteet, sanoo 2-vuotias Leevi.

Ei ulos. Mennään ulos. Ja niin me mennään ulos sulassa sovussa.

Ei kauppaan. Mennään kauppaan. Jätskiä ja mehua. Aina sama kauppalista.

Ei kotiin. Ei sisälle. Kuitenkin halutaan kotiin.

Ei nukkumaan. Mennään nukkumaan. Ja poika kiipeää itse sänkyyn.

Ei juoda. Leevi haluaa vettä. Haluaa maitoa. Näin katoaakin koko lasillinen.

Ei ammeseen. Ei kylpyyn. Ehkä yksi päivän lempparihetkistä, kun pääsee iskän kanssa pesulle.

Ei elokuvaa. Elokuvaa katsotaan eikä kuulla tai nähdä mitään muuta.

Isi ei laula. Isi ei tanssi. Äiti ei tanssi. Katsotaan Ryhmä hauta ja kaikki laulaa. Kaikki myös tanssii. Näin komentaa 2-vuotias.

Ei halia. Ei pussaa. Äiti pyytää pusua ja useimmiten äiti myös saa pusun, jonka jälkeen pusuja annetaan myös isille. Halejakin äiti saa ihanan paljon.

Ei peittoa. Äiti laittaa peiton. Äiti laittaa peiton hyvin, sanoo taas kovatahtoinen 2-vuotias. Ja näin voisin jatkaa listaa, paljon. Joka asiaan löytyy sama vastaus. Ei. Voisi sanoa, ettei poika oikein tiedä mitä haluaa, tai sitten tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Ihana. Rakas. Ihana rakas 2-vuotias. Kai muiltakin löytyy näitä rakkaita ei-sanan omaavia pikkuihmisiä?

<3: Laura