Luonnollista

24-vuotias äiti. Se olen minä. Tavallinen, luonnollinen. Hassua miten se ajatus muuttuikaan, aikalailla aivan kaikesta sinä päivänä kun Leevi syntyi. En ole koskaan ollut mikään meikkaaja. En osaa. Ripaus ripsiväriä, murunen puuteria ja hiven poskipunaa. Se on siinä. Enempää en osaa, enempää en halua. Nämäkin nykyään hyvin, siis hyvin harvoin. Olen ostanut yhden tai kaksi ripsiväriä pojan syntymän jälkeen. Eli kahteen vuoteen. En muuta. Joskus oli aika, kun edes kauppaan ei voitu lähteä ilman sitä ripausta mustaa ripsissä. Näin ei ole enää, ei tosiaan.

Vaikka en koskaan olekkaan ollut mikään hurja meikkaaja, on silti luonnollisuudesta tullut aina vain tärkeämpää. Me ollaan just sitä mitä aamulla herätessämme olemme. Luonnollisia. Tavallisia. Kauniita. Kauniita just sellaisina kuin ollaan. Miksi muokkaamaan sitä aitoutta. Miksi muuttamaan sitä kauneutta. Usein rakas mieheni sanoo kuinka olen hänen mielestään kaunis. Yleensä juuri silloin, kun itse en sitä koe olevani lainkaan. Hiukset huonolla ponnarilla ja ehkä jo päivään väsyneenä. Luonnollisena.

Mitä hiuksiin tulee, olen aina pitänyt vain luonnollisista sävyistä. Toki teinivuosien kurjimpaan aikaan on tullut läträttyä myös sitä mustaa. Mutta puolustuksekseni, vain kahdesti. Kaksi vuotta sitten päätin lopettaa omien hiusteni värjäyksen kokonaan. Lopullisesti. Ehkä hassu valinta, näin vanhalta parturi-kampaajaopiskelijalta. Kyllä se vaan niin on, että se oma väri on se paras väri. Se on se, joka sointuu silmiimme, ihoomme ja jonka Luoja on meille suonut. Omassa tapauksessani sävy on se perinteinen maantienruskea. Ja pidän siitä nyt enemmän kuin mistään muusta. Itselläni. Luonnollisena maantienruskeana.

Kaikilta löytyy omat mielipiteet, omat ajatukset. Jokaiseen asiaan. Nämä ovat vain omiani. Omiani tähän asiaan. Kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, ihan vapaasti. Näen itse näin 24-vuotiaana äitinä luonnollisuuden kauniina. Kunpa uskaltaisimme enemmän kulkea paljaina, meikittä, ilman naamiota. Toiset toki tykkäävät meikkaamisesta, toiset taas eivät uskalla olla ilman. Ulkonäköpaineet. Media. Mainonta. Manipulointi. Voi mitä höpöhöpöä. Me ollaan kaikki kauniita.

l4_0.jpg

<3: Laura, luonnollisena.

kauneus hiukset meikki ajattelin-tanaan

2-vuotias

Millainen on meidän 2-vuotias?

Mistä meidän 2-vuotias tykkää?

Tässä pieniä juttuja.

Meidän 2-vuotias Leevi on aivan mahdoton höpöttäjä. Sitä aina yllättyy miten paljon sitä osataankaan erilaisia sanoja mitä ei tiedetty edes osaavan. Leevi selittää, selittää ja selittää. Ihan pitkillä lauseilla. Leevi kertoo mitä tehdään, kertoo myös mitä ei tehdä. Kertoo sitä sun tätä ja vielä lisää. Ihana juttukaveri.

 Meidän 2-vuotias on hirmu kova leikkijä. Parhaat leikit on duploleikit, autot ja muut ajoneuvot. Aina pitää rakentaa uusi duplotalli, mihin kaikenmaailman erilaiset autot ja kaivinkoneet voi ajaa. Joka päivä pitäisi rakentaa uusi. Jo päivän vanha tallirakennelma jyrätään, ja uutta tilalle. Duplopaloja kaivinkoneen kauhaan ja rekkalavoille. Nää on niitä parhaita leikkejä just nyt.

Meidän 2-vuotias tykkää leffailla. Disney-elokuvat ja Paw Patrol – eli Ryhmä hau, on ehkä nyt parhaita. Elokuvasuosikki vähän vaihtelee. Usein katsotaan samaa monta, monta ja monta kertaa. Sitten vaihdetaan. Paw Patrolin ensimmäinen kausi, yli toistakymmentä jaksoa on katsottu jo monettako kertaa.. Mummin luona saadaan mummi hämmennyksiin kun sanotaan kuinka duplokana on samanlainen kuin chickaletta. Mummi ei yhtään ymmärrä mitä poika selittää. Kannattais hei vähän katsoa Paw Patrolia niin olis jutuissa mukana.

Meidän 2-vuotias tykkää rusinoista ku hullu puurosta. Tänään aamukävelyllä tein sen pikkuriikkisen virheen sanoessani rakkaalle isommalle kultanurulleni, että voitais Leevin joulukalenteriin laittaa rusinarasioita. Hups. Loppumatka menikin niitä anellessa. Äiti Leevi haluu rusinaa. On rusinaa. Ei ensin ruokaa. Rusinaa. Äidillä on rusinaa. Isillä on rusinaa. Kun ei ollut mukana niin ei ollut, kotona sitten sai muutaman kulhon pohjalle ennen ruokaa. Rontti. 

Meidän 2-vuotias tykkää käydä uimassa. Sitä pyritään lauantaisin päästä polskimaan isin ja isovanhempien kanssa. Isi sitten kertoo kuinka Leevi taas tykkäs. Heti on juostu halliin. On laskettu liukumäkeä, monesti. Välillä on sukelleltu ihan itse pikaisesti. Vaarin päälle on kaadettu vettä. Saunassa on saunottu ja heitetty löylyä. Pillimehu juotu ja kotiin syömään. Ens viikolla taas uudestaan, onneksi ammeseen pääsee kotona joka ilta.

Meidän 2-vuotias on aivan ihana ja kohtelias. Leevi kiittää, aina. Kaikesta. Pyytää anteeksi, aina. Kaikesta. Äiti kyllä sanoo, ettei tarvitse turhaan pyytää. Jos vähän tiukemmin sanotaan jostain, sanoo poika tiukasti takaisin äiti anteeksi äiti, tai isi anteeksi isi. Ei siinä taas muuta voi kuin sulaa, on se niin ihana. Syliin pitää päästä ja pusuja annetaan. Silittää täytyy iltaisin ja äidin kaikkuun kun ei aina oma sänky maistu. Rakkautta jaetaan ja näytetään. Parasta.

Meidän 2-vuotias tykkää pelata lautapelejä. No, pelata ja pelata. Enimmäkseen peli otetaan, avataan ja levitetään. Ja sitten uus peli. Isin pelimerkit on myös tosi tosi kivoja. Niitä on kiva levittää, laittaa rekkojen kyytiin ja kaivinkoneen kauhaan. Tai niinkun Leevi sanoo, kullimerkit. Kyllä. 

Meidän 2-vuotias tykkää eläimistä. Varsinkin koirista. Eikai ihme, kun niitä kotoakin löytyy kaksi ja mummilta kaksi vähän isompaa lisää. Kummisedän kissakin kiehtoo. Meidän pikkukoiria pitää saada syliin ja mummin isompia on hyvä halailla. Kissaa silitellään nätisti. Puputkin on rakkaitta. Ainakin Leevin kolme samanlaista iki-ihanaa unipupua mitä ilman on turha mennä nukkumaan.

Meidän 2-vuotias on äärettömän rakas. Rakkain rakkain. Ihana, kaunis, kultainen ja suloinen. Niin puhdas. Virheetön. Äidin ja isin kulta. Oikea kultakimpale. Suuret ruskeat silmät, pieni nöpönenä, iloinen naurava suu. Pellavat, vaaleat hiukset. Pieni pyöreä napa. Silkkisen pehmeät kädet ja pienet kutiavat varpaat. Pyöreät pehmoiset posket ja pienet kuulevat korvat. Pieni minimies, joka kasvaa liian vauhdilla. Miksi on niin kiire? Sellainen on meidän 2-vuotias. Ja vielä paljon enemmän. 

img_5749ll.jpg

<3: Laura

perhe lasten-tyyli vanhemmuus