No mitä muuta? Kysyi aina soittaessaan meidän rakas mummi. Asiaa ei juuri koskaan ollut, soitti vain kuullakseen. Ja aina sama juttu, kerrottiin ajatukset ja tekemiset, menot ja kuulumiset. Ja mummi aina kysyi, mitä muuta? Ihana. Rakas. Rakkain rakkain. Niinkuin mummi meitä kutsui. Nyt välillä sanoessani pojalleni näin, hänen olevan äidin rakkain rakkain, tekee se hiukan kipeää. Mutta haluan jatkaa mummin kauniita sanoja, haluan jatkaa mummin kaunista rakkautta. Ja nyt halusin kokeilla mummin joulutorttuja. Onhan se joulu melkein jo ovella..
Silkkisen pehmeät kädet. Aivan kuin vastasyntyneillä. Muistan hyvin sanoneeni äidilleni Leevin ollessa vasta pienen pieni käärö, kuinka hänen pienen pienet kätensä olivat niin silkkisen pehmeät. Tuntuvat aivan mummin käsiltä, mutta vain hyvin paljon pienemmät. Sitä tunnetta en halua unohtaa, mummin pehmeiden käsien tuntua omiani vasten. Sitä rakkauden määrää. Kuinka monet taikinat onkaan pyöritelty niissä käsissä, vaikka viimeisimpinä vuosina, hyvinkin monena, täyttyi uuni valmiista pakasteviinereistä. Hyvin nekin maistuivat pieniin suihin.
Mummin vanha tupperwaren iso mittakulho pöydälle, jauhot esille ja vettä kulhoon. Taikinaa nyppimään. Voita ja lisää jauhoja, nyt mennään ihan yksinkertaisella ohjeella eteenpäin. Tämäkin sopii hyvin meidän mummiin, ei sillä, että mummi olisi ollut yksinkertainen, mutta mitä laiskuuteen tai viitsimiseen tulee, on se toinen juttu. Hymyllä tätä muistelemme, rakas mummi. Taikina kelmuun ja jääkappiin odottamaan seuraavaa päivää, tässä kohtaa kyllä pikkuihminen hoksasi, että ollaan tekemässä taikinaa. Eli nyt Leevi maistaa taikinaa. Ihme kyllä, pienen sormenpään verran upposi parempiin suihin ja lisääkin olisi kelvannut, ei kyllä tässä tapauksessa maistunut äidille. Voita ja vehnäjauhoja, yh.
Toukokuu, kahden vuoden takaa, mummi sai siivet ja lensi taivaaseen. Valitsi sieltä parhaan nojatuolin, jossa voi nyt pitää meistä muista huolta. Myös itse täällä kaukana, pidän aina mummista huolta. Jatkan mummin kauniita tekoja ja rakastavia sanoja. Jatkan mummin elämää meidän omassamme. Vaikka tällä kertaa vain joulutorttujen muodossa. Siis, olikin aika kaivaa tämä taikinapallo jääkaapin perukoilta ja pistää kaulin kauniiseen käteen. Tai kahteen. Ei muuta kuin isoksi levyksi ja muotilla, tai tässä tapauksessa kulholla, pyöreitä paloja taikinaan, omena-kaneli-marmeladia reilusti keskelle ja painellaan reunat yhteen. Mummilla voisi olla sanottavaa marmeladivalinnasta, mutta meillä ei tykätä luumusta. Vaikka kyllähän mummi sen tietää.
Tortut uunipellille ja uuniin. Mummin joulutorttuja ei voidella. Mummi ei voidellut, joten ei äitikään. En siis minäkään. Näin sitä jatketaan, mummin perinnettä. Vaikka vain joulutorttujen suhteen. Joulutorttujen. Joulu. Mitä parasta aikaa, yhdessäoloa perheen kanssa. Joka joulu mummi oli meillä mukana, istui samassa nojatuolissa ja oli läsnä. Olla läsnä, se on kaikkein tärkeintä, kaikessa. Mummi ei ehtinyt olla läsnä Leevin elämässä, mutta tiesi pojan olevan tulossa tähän maailmaan. Ja tiedän mummin jo siinä vaiheessa rakastaneen poikaa täydestä sydämestään. Tiedän tämänkin pienen pojan olevan mummille rakkain rakkain. Yhtälailla kuin me muutkin. Nyt mummi saa seurata jouluja taivaasta, pyöritellä päätään kaikista hullutuksista.
Valkeaa tomusokeria torttujen päälle. Yhtä valkeaa kuin mummin hiukset. Niin kauan kuin tämä tyttö muistaa, oli mummilla lumenvalkoiset, kiharat hiukset. Ja juuri ne tekivät mummista mummin. Varovainen, arka, äärettömän huolehtivainen ja ennenkaikkea rakastava. Aivan ihana. Mahdoton jäärä. Mistä lie olenkaan perinyt jääräpäisyyteni, äitini myös. Hellä, niin kultainen. Ja mikä tärkeintä, mitä kaunein sielu. Meidän mummi. Anja-mummi. Joulutortut lautaselle ja pöytään. Vähän kuumaa glögiä ja syömään. Ja suukko sinne taivaaseen. Rakkain rakkain.
Anja-mummin joulutortut
1/2 kg voita
1/2 kg vehnäjauhoja (n. 10 dl)
130 g vettä (reilu desi)
hiukan suolaa, ellei voi ole suolainen
luumumarmeladia, tai mitä vain mistä herrasväki tykkää
Vesi kulhoon ja jauhoja niin paljon, kuin saa sekoitettua keskenään. Voi ja loput jauhot vuorotellen sekaan. Nypitään käsin taikinaksi ja jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.
Taikina ajoissa huoneenlämpöön pehmiämään. Kaulitaan levyksi ja painetaan muotilla ympyröiksi. Marmeladia keskelle ja taitetaan puolikuuksi. Painetaan reunat yhteen ja paistetaan 220 asteessa kauniin ruskeiksi. Noin 10 minuuttia.
Kiitos mummi, olivat taivaallisen hyviä.
<3: Laura, mummin rakkain rakkain.
