Laura Palm

20.11.2016 lumitiikeri

Ihana kamala vauvakuume

Vauvakuume. Siinä kaikki. Mulla, tai oikeestaan kyllä meillä molemmilla on ihan tajuttoman kova suuri valtava mahdoton ihana vauvakuume. Se on ollut jo pitkään, ehkä noin puolitoista vuotta. Kyllä. Puolitoista vuotta, ainakin. Me ollaan toivottu toista rakasta pienokaista, esikoiselle pikkusisarusta jo yli vuoden päivät. Tiedän, toiset toivoo kauemminkin, mutta me ei olla ne toiset, me ollaan me.

Miksei meille sitten tule sitä toista vauvaa? Koska mun keho ei ole vieläkään siihen valmis. Me ei olla Leevin syntymän jälkeen yritetty mitenkään estää sen toisen lapsen tuloa, päinvastoin ollaan sitä toivottu koko ajan hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Nyt jo turhauttaa, kun ei pientä kuulu. Syyhän piilee mun äkkinäisessä laihtumisessa heti synnytyksen jälkeen. Alle kahden kuukauden ja saldo näytti reippaat -10 kiloa. Imetys, hyvin niukka syöminen ja hullu liikunta. Se nuoruudessani sairastama anoreksian pirulainen pyrki uudelleen esiin.

Nyt ollaan sitten tässä. Paino takaisin samassa lukemassa kuin ennen raskautta. Liian monet hormonilääkitykset syötynä kuukautisten saamiseksi. Ja ei, en ole kahteen vuoteen saanut omia kuukautisiani kertaakaan. En siis ovuloi. En siis tule raskaaksi. Ja epätoivo iskee jälleen. Muut raskautuu ja saa ihania kääröjä ympärillä koko ajan, ja mun sydän särkyy joka kerta. Tv-ohjelmissa, elokuvissa ja sarjoissa raskaustestit näyttää positiivista, mua melkein itkettää. Miksei me, miks kaikki muut?

Mitä sitten seuraavaksi? Pitäis vaan osata olla, rauhottua ja lopettaa steessaaminen. Helpommin sanottu kuin tehty, eikö. Miehen vanha kaveri törmäs meihin lastenvaatekaupassa kahden lapsen kanssa. Tehkää toinen, sanoi hyväntuulisena. Vaikea hymy vastaukseksi, tietäisipä vaan. Taas sydän särkyi. Hetki vielä odotellaan ja annetaan omalle keholle mahdollisuus. Lukuisat rukoukset ja anelut, toivomukset ja pyynnöt. Meillä riittäis niin paljon rakkautta jaettavaksi. Ehkä kohta. Mutta odottaminen on pahinta.

Jos tästä jotain opin, jos toinen vauva meille suodaan, en anna itseni kadota uudelleen siihen hulluun laihdutusrumbaan. Ei, ei ja ei. Ens kerralla teen kaiken tässä asiassa toisin. Siitä oon ihan varma. Ja tähän kuumeeseen ei burana auta. Ei sitten millään.

Onko muita vauvakuumeilijoita, syystä tai toisesta negatiivisiä testituloksia?

<3: Kuumeileva äiti

suhteet rakkaus raskaus-ja-synnytys vanhemmuus

19.11.2016 lumitiikeri

Päivän parhaat jutut

Jokainen päivä on erilainen kuin edellinen. Kuitenkin useimmiten jollain tapaa hyvinkin samanlainen. On samat rutiinit, ruokailuajat ja iltatoimet. Ylös aamulla suht samaan aikaan kuin eilenkin. Päiväruoka lämmitetään tai rakettispagetit keitetään ennen puoltapäivää. Iltapala tuodaan eteen ennen tai jälkeen kylvyn, jälleen ennen kello kahdeksaa. Kuitenkin jokainen päivä tuo erilaisia tunteita, sanoja ja lauseita. Vaikka tehtäiskin kaikki just niinkuin eilen, just samaan aikaan, ei päivä silti ole ikinä niinkuin eilen. Aina löytyy jotain erilaista. Mutta silti joka päivä löytyy ne päivän parhaat jutut, ne jutut jotka pysyy samana.

Aamuherätys. Vaikka aamulla miten olis vielä unihiekkaa silmissä ja mieli tekis vaan jatkaa unia, on se silti vaan parasta kun oma poika tulee ja suukottaa. Repii peittoa pois ja sanoo äiti herää, tai äiti voi herätä. Hymy voittaa väsymyksen ja unihiekka rapisee pois. Joka aamu herätään uuteen päivään, ja musta on parasta herätä oman lapsen sanoihin ja kosketukseen. Vaikka se kosketus oliskin sitten pään kääntämistä ja silmäluomien repimistä. On se silti päivän paras mahdollinen herätys.

Lapsen ilo ja nauru. Ne kuuluu meidän jokaiseen päivään ja ne on ihan parhaita. Kuinka lapset iloitseekaan pienistä, meidän silmissä ehkä jopa olemattomista jutuista. Se voi olla uusi duplotallirakennelma tai autosukat. Se voi olla kutitus tai lennättäminen. Se voi olla tanssiminen tai jopa pieni rusinarasia muumikuoseilla. Se on silti aina yhtä parasta. Ilo ja nauru on kaikkein parasta.

Ihanat hassut jutut. Ne höpötykset ja selitykset, joita pieni selittää tohkeissaan. Vastaa kun kysytään, jos kuuntelee, selittää muuten vaan ja kertoo ajatuksiaan. Aivan ihanaa. Äiti mitä teet? Kysyy rakas. Äiti laittaa ruokaa, mitä Leevi tekee? Kysyy puolestaan äiti. Leevi leikkii. Vastaa pieni leikkijä. Ihan parasta, kun voidaan jutella. Joskus sitä juttua tulee taukoamatta, silloin ei muut saa edes suun vuoroa. Mutta se ei haittaa, se on hauskaa.

Halit ja pusut, sylit ja silitykset. Niitä ei voita mikään. Joka päivä halitaan, joka päivä pussataan. Ja joka päivä se tuntuu yhtä ihanalta, yhtä parhaalta. Ihan päivän parhaimmalta. Joka päivä otetaan syliin, joka päivä silitellään. Äiti voi silittää. Äiti Leevi tulee äidin syliin. No tietysti äiti voi silittää. Tietysti Leevi tulee äidin syliin. Ja illalla kun uniaika koittaa ja pitäis jo malttaa nukahtaa, alkaakin pieni käsi silittämään äidin päätä. Voi mikä ihana.

Yöpuku. Iltapesulle ja yöpuku päälle. Tää on musta ihan parasta, rakastan yöpukuja. Söpöjä, ihania ja mukavia. Päivä pulkassa ja saa tuudittautua iltaan. On päiviä, jotka vietän kokonaan pyjamahousut jalassa. Esimerkiksi tänään, heti aamulenkin jälkeen yöhousut takaisin jalkaan. Toisinaan, kyllä, kauppaankin on menty pyjamahousuilla. Eihän muut sitä tiedä, ja vaikka tietäis, mua ei haittaa. Mun on hyvä näin.

Äidin uniaika. Yhtälailla kuin herääminen, on nukkumaan meno illalla myös yks päivän parhaista hetkistä. Se viimeinen. Väsymys, se yöpuku päällä, viimeiset hyvänyön pusut Leeville ja omaan sänkyyn peiton alle. Parhainta olis vielä puhtaat lakanat. Sukat vielä peiton alla pois, ihan paras tunne. Sit vaan unille. Mutta ensin vielä viimeinen päivän paras, joka kruunaa kaiken..

..Rapsutus. Kulta tulee viekkuun ja rapsuttaa mun selkää. Paras tunne ikinä. Siihen on hyvä lopettaa. Ihan parasta.

<3: Laura

suhteet oma-elama mieli vanhemmuus