Hollanti ja mä

Hei ihanaiset lukijat,

Mä kerron teille nyt mun elämän parhaasta kokemuksesta, moni jo tietää ja osaakin arvata mikä se oli ja mikä tulee aina olemaan mun sydämessä ja viemässä sieltä IIIISON tilan.

Noh se on Hollanti. Mä päätin hetken mielijohteesta, että mun pitää päästä pois. Päästä pois kotoota, suomesta, ja päästä pois sen kaiken keskeltä missä mä olin. Paeta. Kauheeta ajatella niin, mut se oli totta. Ajattelin vaan juosta mun ongelmia karkuun.

Koulu, jota sillon kävin, oli tosi hyvä ja siellä oli myös mahdollisuus osallistua Erasmus+ ohjelmaan, joka mahdollisti vaihdon ulkomailla. Mä halusin lähteä Amsterdamiin. Otin yhteyttä henkilöön joka suorittaa vaihtoja, käytiin keskusteluja moneen kertaan koska olin sillon vielä alaikänen ja olis hyvä odottaa kunnes täytän 18-vuotta. Olin itsepäinen enkä antanut periks, lopulta sain kun sainkin tahtoni läpi ja pystyin alottaa mun suunnitelmat ja mun mieli sai rauhan, että pääsin lähtemään. Suunnitelmat ei kuitenkaan mennyt niinkuin oletin, koska mä löysin mun ihanan miehen ja me alettiinkin seurustelemaan ennen mun lähtöä, mietin pitkään että pystynkö ja haluanko lähteä, kun mulla on näin ihana tyyppi mun vieressä. Lähdin kuitenkin. Valmisteluja tein ja päiviä laskin joka päivä,mua ei jännittänyt yhtään lähteä. Kunnes tuli se edeltävä yö ja en enää halunnutkaan mennä, olin niin paniikissa ja -MITÄ IHMETTÄ MÄ AJATTELIN- enhän mä osaa asua yksin, ulkomailla, tuntemattomassa paikassa. Luojan kiitos mun koko perhe vei mut kentälle, itkettiin, halattiin ja siellä mun matkakaveri Sofia odottikin mua kentällä sen oman perheen kanssa. Mentiin turvatarkastuksesta läpi ja mun poikaystävä saattokin mut portille asti. Siitä se lähti, mun suurin hyppy tuntemattomaan.

Päästiin Sofian kanssa Schipholin kentälle, ja siellä meitä vastassa oli mun ihana host-perhe ja Sofian host-sisko. Hyvästeltiin Sofian kanssa kentällä ja lähettiin eri suuntiin. Sofia jäi Amsterdamiin ja mä lähinkin sitten maaseudulle, Egmond aan den hoefiin. Mun Host-perheeseen kuului isä, 2 siskoa ja äiti. Niillä oli myös kolmikerroksinen talo ja niiden pihan vieressä käveli lampaita ja possuja. Se oli ihanaa.  Perheessä, missä mä olin, oli mulle hassuja juttuja, joita ei mun omassa perheessä ole. Esimerkiksi heidän kotona ollaan aina kengät jalassa, paitsi siis kun on syöty iltaruoka (joka oli joka päivä klo. 18.00) sai kengät sen jälkeen ottaa pois. Aamupalaksi oli aina toastia, eli siis vaaleeta leipää jonka väliin sai sit laittaa mitä halus, se sama leipä tehtiin myös lounaaks kouluun. Koulu oli aika kaukana, mun koulumatka kesti n. 2h per suunta, ja vaihtoja mulla oli 3. Junamatkat oli kyl superkivoja, ja oli ihanaa mennä maalta suoraan amsterdamiin, joka ikinen päivä. En kyllästyis siihen ikinä. Tottakai, koska mä oon mä, tuli mulla vastoinkäymisiä toki myös julkisessa liikenteessä, ja sillon mietin kyllä että Suomessa niin ihanaa ja helppoa kun ymmärtää mitä pitää tehdä ja asiat toimii. Mulla siis oli bussikortista loppunut raha, ja piti ladata sitä, mutta mun visa ei toiminut koko tän mun vaihtoajan aikana missään päin maata, joten mun piti elää käteisellä. Pääsin Alkmaarin asemalle bussilla, mutta junaan en enää päässyt koska se matka Alkmaarista Amsterdamiin oli liian kallis. (Hollannin bussikortti toimii leimaamalla itsensä ensin sisään kulkuneuvoon, ja sitten ulos kulkuneuvosta ja rahaa otetaan matkan pituuden perusteella kortista. Mutta kun menee junaan, pitää rahaa olla kortilla vähintään 20e.) Noh anyway, yritin ladata mun bussikorttia mun visalla joka ei tietenkään onnistunut. Menin sitten kioskille ja päätin rikkoa siellä mun setelin, koska latausautomaatti hyväksyy vain kolikoita, ostin sitten redbullin. Sain kassalta vain seteleitä takas, en uskaltanut avata suutani (tietenkään) ja menin viereiseen kauppaan josta ostin suklaapatukan, lopulta poistuin kaupoista varmaan 5 eri tavaran kanssa (joita en halunnut.) ja sain tarpeeksi rahaa bussikorttiin jotta pääsen junalla kouluun, myöhästyin 45minuuttia tämän takia.

Koulu oli iso, siellä pystyi suorittamaan eri ammattitutkintoja. Lentokoneasentaja/korjaaja ja ainakin matkustajapalveluvirkailija. Muista en oikein tiedä. Luokat oli myös isoja, mutta ne oli jaettu ryhmiin, mun luokassa oli lähes 50 oppilasta. Joka viikko meille tehtiin jotain aktiviteettiä, joka torstai ensimmäisen kuukauden ajan kierrettiin eri hotelleja. Joka perjantai käytiin retkellä, mm. Haagissa, Belgiassa, Rotterdamissa ja pyörittiin Amsterdamissa. Käytiin me myös viikonloppusin Sofian kanssa kahestaan kiertämässä Amsterdamin kaupat ja yöelämät.

Kuukauden jälkeen haikein mielin me muutettiin aika lailla toiselle puolelle Hollantia, mun Host-perhe piti musta niin hyvää huolta ja piti mulle seuraa et tosi iso osa musta ois halunnu jäädä sinne. Toisaalta taas osa musta halus nähä ja kokee sen toisenkin puolen. Muutettiin siis paikkaan nimeltä Noordwijkerhout. Oikeesti sieltä ei ollut kun 32km amsterdamiin mut matka aika oli silti yli 2h, joten me alettiin käymään joka perjantai Sofian kanssa Haagissa. Oikeesti meijän viikkorutiini oli joka perjantai shoppailut siellä! Noordwijk oli tosi ihana, semmonen hiljanen rantakylä. Sielläkin kadulla oli vuohia, joihin me ihastuttiin.

Päätettiin Sofian kanssa tulla käymään Suomessa joulukuussa. Mä itkin ihan hirveesti kun olin Helsinki-Vantaalla ja muistan edelleen sen tunteen mun sydämessä ja vatsan pohjassa mitä mä koin siellä kentällä. Mä itkin niin paljon, itkin sitä että mä nään mun rakkaat omat ihmiset ja sitä että mä jätin Hollannin hetkeks taakse. Vietin joka ikisen sekunnin siitä viidestä päivästä mun omien ihmisten kanssa, en ollut hetkeäkään yksin. Mä yllätin mun isosiskon ja se itki kanssa kun hullu, koskettaa mua edelleen se video mikä meidän tapaamisesta kuvattiin… Lähdin takasin 5.12. ja olin niin ilonen kun pääsin takas Noordwijkiin, ja hiton väsynyt.

Äiti ja mun siskot tuli jouluks hollantiin ja meil oli ihana joulu, tosi erilainen, mut ainaki oltiin yhessä.

Meillä oli oma tiivis kaveriporukka, ja vietettiin tosi usein peli-iltoja ja leffailtoja. Tanssittiin, laulettiin, katottiin disney tai kauhuelokuvia ja pelattiin korttia. Kellään meistä ei ollut sama äidinkieli, mut meistä tuli tosi läheisiä. Oltiin ku pihlajakadulla kun 3 meistä oli seinänaapureita ja loput asu yläkerrassa.

Kaveriporukast kaikki lähti vuorollaan kotiin, se oli tosi haikeeta jäädä pariks päiväks sinne asustelemaan vielä ilman niitä henkilöitä kenen kans sen kaiken on kokenut. Hyvästellä joka päivä aina joku. Lopulta mäkin sit lähdin kotiin ja mul oli aika tyhjä olo, halusin vaan puhua puhua puhua puhua Hollannista, mun ystävistä siellä ja kaikesta mitä oon kokenut.

Kävin Ranskassa lopulta näkemässä kahta mun vaihtarikaveria ja se oli tosi ihanaa myös, nähdä niitä niiden omassa elämässä. Onneks me pistetään viestejä edelleen vaikka meijän yhteisestä taipaleesta on jo yli 2 vuotta!

Hollannissa mä tulen käymään vielä vähintään sata kertaa ja se tulee aina viemään multa jalat alta ja mun sydämestä ison tilan,jos ikinä mun elämässä tulee tilanne että voin tehdä mitä vaan, ni mä muutan sinne.

Tää koko vaihtojakso, sai musta itsenäisen ja vahvan. Olin tiettyjen asioidenkaa tosi yksin, lähin sen takia että pääsen karkuun, mutta kun tulin takas ni osasinkin selvittää ne solmussa olevat asiat. Mä opettelin kuuntelemaan mikä on parasta mulle, ja mitä mun pitäis tehdä. Mä tiedän mitä mä osaan parhaiten ja mitä mä elämältä haluan, en mä ennen tienny yhtään, en mä tienny ennenku näin ja koin minkälaista se on muualla. Mä osasin päästää pois ympäriltä ne myrkylliset ihmiset ketkä haluaa mulle pahaa, ja päästää lähemmäks ne, ketkä haluaa mulle hyvää. Musta tuntuu että mä sain mun elämälle alun, koska mä uskalsin hypätä tuntemattomaan ja olin rohkea, vaikka mun mieli muuttukin tuhat kertaa.

Mene, tee, koe.

Mulla on nyt mahtava elämä, enkä muuttais mitään, mutta en olis tässä jos mä en olis kokenut tätä kaikkea hyvää (ja huonoa).

-LAURA