Kesä Helsingissä alkaa
Palasin Helsinkiin viime torstaina. Aamukuuden herätys vaikutti ehkä hieman ennakkoasenteisiini, vitutusta ärtymystä oli havaittavissa. Meillä kun on Helsingin kanssa viha- rakkaussuhde, jonka yritämme tänä kesänä kehittää täydelliseksi symbioosiksi.
Meillä meni puoli vuotta sitten poikki ja otin hieman välimatkaa, n. 167 kilometriä tarkalleen. Olin siihen asti seurustellut Helsingin kanssa kaksi ja puoli vuotta. Ja niin olin myös Tampereella asuvan poikaystäväni kanssa. Miekkosen kanssa aloimme seurustelemaan kesän alussa, kesän lopussa muutin Helsinkiin opiskelujen perässä. Voitte arvata kummassa suhteessa ei ollut niitä romanttisia tunteita. Välimatkasta selvittiin mallikkaasti mutta meinasin kyllä kuolla ikävään parikymmentä kertaa.
Kiertolaiselämäni loppui puoli vuotta sitten Tampereelle. Mutta nyt se taas alkaa! Helsinki-Tampere-Helsinki-Tampere… junien aikataulut aika hyvin hallussa.
Tänä kesänä annan Helsingille rehdin tsäänsin.
Ja torstaina se siis alkoi. Pitkän työpäivän jälkeen seitsemältä ulkona odotti ihana Helsinki. Aurinko, lämmin tuuli ja vihreä nurmikko ihastuttivat Tähtitorninmäellä. Bongoja ropisi.
Paska lataaja ei lataa mun kukkakuvia. Perkele.
Kävelin kotimatkalla Poseidonin ohi. Olimme miekkosen kanssa viime syksynä jokaisena viikonloppuna töissä Helsingissä ja joka sunnuntai menimme illalla juomaan yhdet Budvarit ja lukemaan iltapäivälehdet. Tuli haikea olo. Ja ikävä, mutta hyvällä tavalla.
Kotiovella ohitseni käveli onnellisennäköinen pariskunta. Miehellä oli kassissa mansikoita ja kermavaahtoa. Bongoja Helsingille.
Aamulla heräsin kutiseviin silmiin, vuotavaan nokkaan ja superväsymykseen. Allergiaväsymys kumoaa kaiken sen piristyksen, jonka aurinko tuo. Sutaisin etuhiukset pois silmiltä pinnilla ja laappasin vaatteet niskaani. Jos valmiiksi näytin jo hirveältä, oloni tulisi pahenemaan entisestään.
Roudasin ison pahvilaatikon ulko-oven eteen ja soitin itselleni taksin (tämä ei ikävä kyllä ole arkipäivää, mutta tuona päivänä sen pahvilaatikon takia se oli pakollista). Siinä odotellessani ulko-ovesta tuli isä ja tytär, jotka menivät oven edessä olevalle luksusautolle. Pian heidän perässä ovesta tuli äiti ja toinen tytär. Puhuivat suomea ja ruotsia sekaisin (anteeksi, ei saisi yleistää mutta nyt on pakko). Nainen kysyi mieheltä oliko hän laittanut ulko-oven niin, että sen saa auki. Mies vastasi myöntävästi. Nainen lukitsi oven, mulkaisi minua erittäin pahasti ja heilautti Louis Vuittoninsa paremmin olalleen. Meinasin alkaa nauramaan ja huutaa perään: ”Voi kuulkaa rouva! Ei tuo ikävä kyllä pidättele minua. Mulla on kato nämä nyrkit….ja avain!” ÄRSYTTI HIEMAN.
Ja sitten taksikuski vielä pieraisi autossa. Bongot pois.
Tänään uusi yritys. Rautatieasemalla spurgupariskunta. Nainen röhöhti ja sanoi miehelle kiukkuisesti: ”Jos se pyytää sua kahville, ni et sit helvetissä mene!”
No, me mennään Helsingin kanssa joku päivä.