Kun mies(tä) lyö(dään)

Hesari kirjoitti muutamia viikkoja takaperin Antti Tuiskun synkästä parisuhteesta. Jutussa kerrottiin, kuinka Tuisku jäi parisuhteeseen yhä uudelleen tultuaan kumppaninsa pahoinpitelemäksi useita kertoja. Juttu sai miettimään parisuhdeväkivallan sukupuolistuneisuutta. Eihän mies voi joutua kumppaninsa pahoinpitelemäksi? Mieshän voi puolustautua, mieshän on fyysisesti se vahva osapuoli?

THL:n tutkimukset osoittavat kuitenkin, ettei Antti ole yksin. Miehistä 16 % ja naisista 17 % kyseiseen tutkimukseen vastanneista kertoi kokeneensa nykyisen parisuhteensa aikana fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua. Lähisuhdeväkivalta, parisuhdeväkivalta, perheväkivalta -”rakkaalla” lapsella on monta nimeä. Suomessa mainitun väkivallan muodon esiintyvyys on valitettavasti kärkiluokkaa suhteutettuna maamme asukaslukuun. Ikävimpiä ovat tapaukset, joissa väkivallan kohteeksi on päätynyt parisuhteen osapuolten lisäksi lapsi. Kaikki muistanevat Erican tapauksen? Tapauksen, joka ei saa toistua.

Mikä sitten selittää korkeita tilastolukuja? Eivätkö suomalaiset osaa käsitellä tunteitaan? Johtaako runsas alkoholinkäyttö väkivaltaiseen käyttäytymiseen? Ohjaavatko käyttäytymistä lapsuudesta opitut käyttäytymismallit? Työttömyys, masennus, henkiset ongelmat? Yksittäistä selittävää syytä on vaikeaa keksiä.

”Rakkaus on sokea”. Ehkäpä siinä syy, miksi moni toimii Antin tavoin ja jää parisuhteeseen kokemastaan vääryydestä huolimatta. Fyysiseen väkivaltaan liittyy usein myös henkistä väkivaltaa, kuten alistamista ja kokonaisvaltaista parisuhdeterroria -jopa kuolemanpelkoa poislähtemisen seurauksista. Taloudellinen riippuvuus voi myös ohjata jäämään parisuhteeseen, jossa rakkaus on sanamukaisesti repivää.

Antti oli rohkea kertoessaan avoimesti tapahtumista. Ehkäpä hänen tarinansa voi rohkaista jotakuta pyrkimään irti väkivaltaisesta parisuhteesta? Jokainen sellaisessa elävä ansaitsee parempaa -paremman elämän.