Vauvakuplassa
Tiedättekö sen tunteen, kun olet jumiutunut omaan kuplaasi? Minulla se oli vauvakupla. M on nyt yli vuoden ikäinen ja en olisi koskaan uskonut, että nautin vauvakuplassa elämisestä. Kerron hieman itsestäni ja suhtautumisestani vauvoihin ja lapsiin ennen, lapsettomassa elämässäni.
En ole koskaan ollut erityisen lapsirakas ihminen. Totta kai olen aina pitänyt sisarusteni ja mieheni veljien lapsista sekä läheisteni lapsista, mutta vieraita lapsia kohtaan en ole tuntenut mitään. En ole koskaan potenut vauvakuumetta ja olin pitkään myös sitä mieltä, että välttämättä lapsi ei koskaan kuuluisi elämääni. Minä jopa hieman pelkäsin lapsia, koska en osannut olla lasten seurassa saatika lässyttää niille muiden vanhempien tavalla. Tunsin vilun väristyksiä, kun kuulin ihmisten lässyttävän lapsille. Se oli hirvittävää kuultavaa! Tällä hetkellä lässytän omalle lapselleni samoin kuin koirilleni. Rakastan viettää aikaa lapseni kanssa.
M:llä on paljon kavereita ja meillä onkin rutiinina nähdä useamman kerran viikossa taaperokavereita sekä heidän äitejään. Taaperoiden äideistä onkin tullut läheisiä ja uskon, että he pysyvät elämässämme pitkään. Päivämme kuluvat M:n harrastusten parissa ja ystäviä tapaillen. Kun saan omaa aikaani, pyrin käymään lenkillä ja liikkumaan. Illalla saatan napata vielä M:n mukaani ja suuntaamme spontaanille iltakahville taaperoiden kanssa. Vietän aikaani netissä shoppaillen taaperon vaatteita, suunnittelen uusia harrastuksia pikkuiseni kanssa, teen ruokaa, tanssimme, harrastamme ja teemme paljon kaikkea yhdessä. Elämäni koostuu lapsen ja perheen kanssa touhuamisesta mitä en olisi voinut koskaan kuvitellakkaan itsestäni. Tai siitä, että nauttisin kaikesta tästä.
Olin aina varma siitä, että minusta ei ole äidiksi, joka lässyttää lapselleen ja elää hattarapilvissä. Olin valmis palaamaan töihinkin jo kolmen kuukauden jälkeen lapsen syntymästä. Mites sitten kävikään? Lensin hurjaa vauhtia pääedellä niin syvälle vaaleanpunaiseen kuplaan, kun vain voi mennä. Muutamat tuttavat ovatkin ajatelleet, että elämämme olisi jotenkin pysähtynyt vauvan tultua elämäämme, mutta oikeastaan tuntuu, että pystyn tekemään paljon enemmän kuin ennen. Lapsi on antanut uutta puhtia tehdä jotakin uutta ja nähdä kavereita sekä tutustua uusiin ihmisiin.
Tutkimusten mukaan lapsen täytettyä 6 kuukautta, alkaa vauvakupla hiljalleen rapistua. Meillä se ei ole vieläkään rapistunut! Moni myös sanoo, että kun lapsi täyttää 1-vuotta, sinulla ei ole enää omaa elämää. Et harrasta, tee tai mene niin kuin ennen. Et pääse tekemään juuri mitään, koska lapsesta tulee entistä vaativampi. Toki, mutta saatan silti epäillä, että kaikki on myös itsestä kiinni? En ole koskaan perustanut näistä jutuista. Nämä asiat menevät niin kuin ne menee. Eletään päivä kerrallaan ja nautitaan yhteisistä hetkistä!
Kuplaterveisin,
-J
Hieman päälle vuosi sitten sanoin heipat ihanille työkavereille, jotka olen tuntenut kohta 10 vuoden ajan. Muistan kuinka vatsassa kutkutti odotus tulevasta ja samalla jännitin miten tulen selviämään arjesta ilman jokapäiväisiä arjen rutiineja. Kun jätin avaimeni toimistoon, tunsin kuitenkin helpotuksen tunteen. Nyt saan levätä muutaman kuukauden, mutta heti, kun olen siinä kunnossa, palaan takaisin töihin!
