Rakas motivaatio – missä sinä olet?
Motivaationi, olen pitkään mietiskellyt minne sinne olet kadonnut? Tarvitsen sinua muun muassa liikkumisen, kokkaamisen, siivoamisen, pyykkien pesemisen ja kaupassa käyntien vuoksi. Olen jo jonkin aikaa vältellyt näitä askareita. Kuvittelin sinun jo palanneen takaisin, kun ilmat hieman lämpenivät ja päivistä tuli valoisampia. En kuitenkaan ole nähnyt sinua. Koti on sekaisin, ruokavalioni on repsahtanut, pyykit makaavat likaisina pyykkikaapissa, jääkaappi huutaa valoa ja olen myös itse päässyt repsahtamaan.
Ennen kävin töissä, liikuin aktiivisesti, söin suhteellisen terveellisesti, pukeuduin siisteihin vaatteisiin, seurasin aktiivisesti uutisia, keskustelin ajankohtaisista asioista muiden kanssa, kävimme perjantai-drinksuilla kavereiden kanssa, kiirehdin kotiin koirien kanssa lenkille ja tämän jälkeen siivosin kotini. Siivosin huushollin myös lähes joka aamu ennen kuin lähdin töihin. Minulla oli silloin paljon motivaatiota tehdä kaikkea. Olit läsnä kaikessa.
Nyt, kun katson itseäni peilistä näen uuden ihmisen, jota en aina tunnista itsekseni. Hiukseni ovat takussa eikä niitä ole harjattu moneen päivään (saatikka pesty), kasvoissani ei ole ollut meikkiä päiväkausiin. Kun oikein tarkkaan zoomaan peilikuvaani, saatan nähdä rinnuksillani vauvan puklua ja.. paskaa. Suoraan sanottuna sitä itseensä. Silmät karsastavat väsymyksestä minne sattuvat, koska silmälaseja en ole jaksanut käyttää vauvani tartuttua niihin miljoonia kertoja kiinni. Kun nojaan vieläkin lähemmäs peiliä, ottaa joku lavuaarin altaaseen kiinni. MAHA! Vyön päällä roikkuu maha! Se ei pysy enää vaatteideni sisällä. Ruokaa en ole jaksanut tehdä enää hetkeen ja tartun helpoimpaan vaihtoehtoon nimittäin suklaapatukkaan. Okei, no suklaalevyyn! Joskus kahteenkin. Mitä teen itselleni!? Kun ajattelen elämääni vuosi taaksepäin ja tätä päivää, olen silti.. onnellinen. Ennen suoritin kaikkea ja kiirehdin joka puolelle. Suoritin työelämässä joka päivä ja tein kaiken huolellisesti ja hyvin. Olin ahkera.
Suoritin ja tein kovasti töitä, että pääsin etenemään. Suoritin kuntosalilla ja haastoin itseäni joka kerta enemmän, jotta saan enemmän tuloksia aikaan. Suoritin syömisiäni. Laskin päiviä, jolloin annoin itselleni luvan herkutella. Suoritin kotona siistin asunnon tulosta ja aikataulutin, mitä pitää tehdä minäkin päivänä ja milloin on siivouspäivät. Suoritin kaikkea. Onhan tämä toisaalta hyväkin asia ja näin pitääkin mennä. Jos haluat eteenpäin esimerkiksi urallasi, suorittaminen kuuluu työelämään. Mutta mitä teen nyt? Tuntuu, että teen kaikkea muuta paitsi suorittamista ja se tuntuu hyvältä. Pitkästä aikaa minulla ei ole kiire minnekään. Minun ei tarvitse suorittaa. Toki onhan suorittamista kakkavaipan vaihtaminenkin ja vauvan laittaminen yöunille mahdollisimman aikaisin, mutta se on aika leppoisaa hommaa. Ei paineita.
Aloitin ensimmäisen kerran työelämässä, kun olin 13-vuotias. Siitä lähtien olen aina ollut töissä ja suorittanut. Välillä opiskelin suorittaen. Keskivertoarvosanoja en huolinut vaan arvosanojen piti olla hyviä. Koulu piti myös suorittaa nopeasti. Kun asuin Irlannissa, keskityin vain opiskeluun. Täytin kalenterini täyteen erilaisilla kursseilla, jotta saisin koulun nopeasti suoritettua, koska minulla vapautui aikaa, kun työt jäivät pois. Kun muut reissasivat ympäri Irlantia, minä opiskelin. En ole tästä kuitenkaan katkera tai katuisi sitä, miten olen mennyt elämässäni eteenpäin. Päinvastoin. Tämä oli oma päätökseni edetä näin elämässäni.
Kun nyt etsiskelen jälleen motivaatiotani tehdä kaikkea mitä ennen tein ja ajattelen elämääni nyt ja silloin, voin vaan todeta, että olen nyt onnellinen. Olin silloinkin, mutta nyt olen erityisen onnellinen. Nyt on minun aikani vain olla ja ottaa rennommin. Kyllä se motivaatio taas palaa, kun on sen aika. Nyt motivaationikin taitaa vain lomailla. Vaikka tuntuukin, että kaikki on hieman rempsallaan, ei se haittaa. En siis murehdi tätä asiaa sen enempää. Aion vain nauttia!
Motivaatioterveisin,
-J