Vuosi sitten..

Hieman päälle vuosi sitten sanoin heipat ihanille työkavereille, jotka olen tuntenut kohta 10 vuoden ajan. Muistan kuinka vatsassa kutkutti odotus tulevasta ja samalla jännitin miten tulen selviämään arjesta ilman jokapäiväisiä arjen rutiineja. Kun jätin avaimeni toimistoon, tunsin kuitenkin helpotuksen tunteen. Nyt saan levätä muutaman kuukauden, mutta heti, kun olen siinä kunnossa, palaan takaisin töihin!

Menin ensimmäisen kerran kesätöihin 12-vuotiaana ja työelämässä olen ollut siitä lähtien. Ennen raskautta olin varma, että palaan töihin 3 kuukauden jälkeen lapsen synnyttyä ja mies saisi jäädä kotiin hoitamaan lasta. Tämä oli yksi ehto sille, jos lapsi meille siunaantuisi. Asia oli myös miehelleni ok ja hän olikin varautunut jäämään kotiin. Meillä on todella hyvä naapurusto ja täällä isät viettävät paljon aikaa lastensa kanssa. Kukaan ei siis katsoisi kieroon, jos iskä jäisi kotiin hoitamaan lasta.

Raskauden myötä ajatus kuitenkin muuttui ja päätin olla kotona 9 kuukautta, jonka jälkeen mies jäisi kotiin lapsen kanssa. M:n synnyttyä mitä enemmän vietin aikaa hänen kanssaan, sitä enemmän vahvistui haluni jäädä edelleen kotiin hoitamaan vauvaa. Tunsin asiasta hieman syyllisyyttä ja koin, että olen huono uranainen, jos jäisin kotiin lapsen kanssa. Ajattelin, että jään työstäni jostakin paitsi, jos jäisin kotiin ja se tekisi minusta vähemmän kunnianhimoisen naisen.. ja laiskan sellaisen. Äitini on vanhanaikainen ja hän oli sitä mieltä, että nyt minun ei tarvitse enää palata töihin, sillä minulla on työ kotona lapsen kanssa. Hänellä on selvä ajatus siitä, että äitinä töihin ei enää kuulu palata 😀 Tässäkin asiassa olemme hyvin erilaisia. En pysty ajattelemaan, että jäisin kokonaan kotiin. Jos jokin hyvä ja mielenkiintoinen projekti ilmaantuisi eteeni, tarttuisin siihen välittömästi. Sen verran utelias olen töiden suhteen.

Kun yhdeksäs kuukausi läheni, tartuin puhelimeeni ja soitin töihin. Jään vielä kotiin toiseksi vuodeksi, todennäköisesti kolmanneksikin. Mietin asiaa pitkään. Minulle on tärkeämpää se, että minulla on mahdollisuus jäädä kotiin lapsen kanssa ja päiväkotielämä saa vielä odottaa. Minusta tuntuu paremmalta jättää M päivähoitoon vasta sitten, kun hän osaa kertoa millaista siellä on. Ymmärrän toki, että kaikilla se ei ole mahdollista.

Ihan pelkkää kotielämää en ole pystynyt viettämään. Hamstrasin minulle ja M:lle kaikenlaisia harrastuksia syksyksi. Tällä hetkellä meillä on vapaata vain maanantaisin ja perjantaisin (jolloin itse kuitenkin olen töissä).

Itselleni hankin toisen työpaikan lisäksi, jossa teen töitä muutaman päivän viikossa. Tällä hetkellä työni on unelmaduuni ja sopii elämäntilanteeseeni hyvin! Olen päässyt tutustumaan moniin uusiin ihmisiin ja saan työskennellä mahtavien tyyppien kanssa.

Vuosi sitten jännitettiin tulevaa, mietin milloin palaisin töihin, odottelin saanko syliini tytön vai pojan, mietin millaista elämä on tulevaisuudessa, stressasin onko työni muuttunut paljon, kun palaan taas takaisin. Nyt elämme päivän kerrallaan ja nautitaan hoitovapaasta!

Syksyisin terveisin,

-J