Äidille Israelissa

Minulla on eräänlainen kohtalontoveri Israelissa. Hänkään ei halua lapsensa joutuvan silvotuksi, mutta avioeron jälkeen lapsen isä alkoi vaatia lapsen pippeliä veitsen alle. Kostaminen lapsen kautta nousee ihan uusiin kuvotuksen sfääreihin.

Rabbinical Court määräsi viime marraskuussa, että lapsi tulee leikata pakolla. Äiti joutui maksamaan 140 dollaria päivässä sakkoa siitä, että saisi pitää lapsensa suojassa väkivallalta.Tämä on ilmeisesti osa pelästynyttä reaktiota siihen, että ihmiset ovat alkaneet kritisoida ja kyseenalaistaa lapsen rituaalileikkelyä , eivätkä edes vain juutalaiset vanhemmat vaan lapsenoikeusjärjestöt esimerkiksi täällä Euroopassa.

Miten sairasta ja kieroutunutta. Ja miten kuvottavaa on se, että minun lapseni leikattiin vastoin tahtoani ja silti suomalainen, maallinenkin oikeusistuin on ollut sitä mieltä, ettei minulle olisikaan kuulunut oikeutta estää sitä. Saati lapselleni oikeutta päättää itse kehostaan.

Kesällä Israelin korkein oikeus kumosi tuon raakalaismaisen määräyksen. Voitto on tosin väliaikaista, sillä KO silti muistuttaa, että jonkinlaisella perhetuomioistuimella voi olla oikeus pakottaa lapsi väkivaltaiseen rituaaliin sanoi äiti mitä tahansa, koska USKONTO. Äidin taistelu siis jatkuu sielläkin. Hän nimittäin radikaalisti uskoo yhä, että lapsella on oikeus ehjiin elimiin.

Miten voinkin tuntea näin voimakasta myötätuntoa tuota tuntematonta naista kohtaan. Voimia sisko. Ihailen rohkeuttasi.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta