Rajoitettu rallitarjous ja rituaalisilpominen – arvaa kumpi on suurempi rike tasa-arvovaltuutetun toimistossa?
Niin siitä tasa-arvovaltuutetusta. Vastauksena vaatimuksiini kannanotosta poikien silpomiseen tasa-arvon näkökulmasta valtuutetun toimiston ylitarkastaja esitteli vain sen surullisen tilanteen, jonka jo tiesinkin. Eli että KO on vuonna 2008 linjannut että muslimipojan silpominen on niin vähäistä puuttumista lapsen koskemattomuuteen että se on kulttuurisyin ihan ok. Ja liitteenä oli oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin eduskunnassa 2012 esitettyyn Vesa-Matti Saarakkalan kirjalliseen kysymykseen antama munaton vastaus, jossa oikeusministeri viittaa kyllä sääntelyn tarpeeseen, mutta lähinnä siksi että voidaan vahtia missä olosuhteissa nämä lapset silvotaan. Sinänsä lapsen oikeusturvan kannalta oikeusministeri Henriksson ilmeisesti ei koe ongelmalliseksi sitä, että puolustuskyvyttömältä viedään kehonosa ja oikeus päättää itse sukuelimistään.
Lopuksi päästään asiaan, eli tasa-arvovaltuutetun toimiston kantaan. Se on tällainen: ”Tasa-arvovaltuutettu seuraa poikien ei -lääketieteellisin perustein tehtävistä ympärileikkauksista käytävää keskustelua. Mikäli asia tuodaan hallituksen toimesta eduskunnan käsiteltäväksi, tullee kysymyksen perus-ja ihmisoikeusvaikutukset samoin kuin tasa-arvoa koskevat vaikutukset tarkasteluun ja punnintaan.”
Aha.
Eli siis tasa-arvovaltuutettu ei koe, että hänen aktiivista osallistumistaan asiasta käytävään keskusteluun tai lainsäädännön laatimiseen tarvittaisiin? Vaikka valtuutetun tulisi tuoda juuri tasa-arvoon liittyviä ongelmia esiin silloin, kun niihin tarvitaan puuttumista? Ja nyt on tilanne, jossa tasa-arvonäkökulma nimenomaan on sivuutettu. Ihan kuin ainoa tapa saada muutosta olisi, että hallitus tuo asian käsittelyyn. On muitakin keinoja muuttaa tilannetta, jos vaan olisi tahtoa. Ja ”tullee” on hieman optimistinen termi, jolla vastuu tasa-arvon huomioimisesta sysätään vain jonnekin. Eipä perusoikeus-, ihmisoikeus- tai tasa-arvonäkökulmaa tuotu mitenkään esiin vaikkapa tässä liitteenä olevassa oikeusministerin eduskunnalle antamassa selvityksessä,
Poikien tasa-arvo rituaalisilpomisten uhrina ei siis näyttäyty kovinkaan akuuttina asiana tasa-arvovaltuutetun toimistossa. Ovat varmasti puimassa siis jotain paljon viheliäisempää, vielä törkeämmin terveyden ja perusoikeudet vaarantavaa asiaa, jossa epätasa-arvoa esiintyy. Katsoin siis valtuutetun sivuilta, millaisiin asioihin on otettu kantaa. Tässä satunnaisia poimintoja lausunnoista:
SIIVOOJAN KÄYTTÄYTYMINEN UIMAHALLIN PESEYTYMISTILOISSA
SYRJINTÄEPÄILY MANSIKKAFARMIN TYÖHÖNOTOSSA (tämän valtuutettu oli ottanut oma-aloitteisesti käsittelyyn)
VAIN NAISILLE TARKOITETTU RALLITARJOUS
SUKUPUOLEN KORJAAMINEN JA OPISKELUASUMINEN
SUKUPUOLEEN VIITTAAVAT TEHTÄVÄNIMIKKEET
TENNISKILPAILUJEN PALKITSEMISKÄYTÄNNÖT
TYÖNTEKIJÖIDEN KUNTOSALIN NAISTEN VUOROT
TYÖVAATTEIDEN VEROVÄHENNYSOIKEUS
Sanottakoon, että en nyt todella halua loukata ketään tai vähätellä kenekään kokemusta. On varmasti ikävää, jos tenniskilpailussa palkitaan epäreilusti, naistenpäivän tarjous ei nappaa tai nätti tyttö palkataan ennemmin kuin tse oma Jani-Petteri. Tai jos joutuu olemaan vaikka haastemies-tittelillä töissä, vaikka on nainen. Ja onhan se väärin. On oikeasti hienoa, että syrjintäepäilyjä selvitetään. Mutta ei kai tässä nyt vaan takerruta lillukanvarsiin kun samalla isot ongelmat halutaan sivuuttaa?
Pakko sanoa, että mä mieluummin menetän jonkun liikuntavuoron, tarjouksen tai kesäduunin kuin kehonosan ja koskemattomuuden sukupuoleni takia. Eikö tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinenkin?
Tässä on varmasti nyt sattunut joku virhe tai väärinymmärrys, joten esitin asiani uudestaan. Katsotaan, mitä Pirkko vastaa. Viestini on kuulemma välitetty hänelle.
Odotellessa pikkukysymys teille kaikille miehille: kumman koet sortavan sukupuoltasi enemmän, sen, että naistenpäivän erikoistarjous on ladies only, vai sen, että kehosi ei kuulukaan sinulle vaan esinahkasi olisi vapaata riistaa silpomiselle?