Tänään YLE Puheella klo 11 ihmisoikeusasiaa, josta harvoin uskalletaan puhua

Mutta minäpä uskallan! Aiheena siis lasten rituaalisilpomiset Suomessa, vieraina tämän blogin vihainen äiti ja ihana Eeva Matsuuke, Genital Autonomy Finlandin puheenjohtaja.

YLE:lle kiitos rohkeudesta, jota monelta medialta puuttuu. Tutkivalle journalismille olisi pengottavaa siinä, miksi nämä silpojat saavat jatkaa toimintaansa ja lainsäädäntö hidastelee. Harva käsittää, että Suomessakin ihan oikeasti leikellään lasten sukuelimiä rituaalin nimessä. Sukupuolella ei tulisi olla merkitystä silloin, kun puhutaan lapsen perusoikeuksista. Eikä missään muussa tilanteessa olekaan, paitsi silpomisten kohdalla.

Aihe on vaikea jos siitä tehdään sellainen. Miksi minun lastani pelätään puolustaa ja tukea?

 

 

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta