Joulukortti-inspiraatio Tuomaan markkinoilla

IMG_20161205_183732.jpg

Nyt iski kortti-inspiraatio!

Eksyimme ystävän kanssa Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla tänään Kierrätyskeskuksen mökkiin. Ihastelimme Plan B:n söpöjä mekkoja ja paitoja kunnes katse kääntyi mökin toiseen nurkkaan, askartelupöytään. Meillä molemmilla sormet syyhyävät ja aina on oltava jotain pientä näperreltävää käsissä, joten turhia neuvottelematta istuimme yksissä tuumin alas ja johan alkoi kortteja syntymään! Taisimme vaipua hiljaiseen askartelumeditaatioon molemmat ja kellokin unohtui. Edes pieni sormien kohme ei haitannut keskittymistä.

Omista korteistani tuli aika hassuja, kun sen kummemmin suunnittelematta leikkelin vanhoja joulukortteja uusiokäyttöön. 

IMG_20161205_183912.jpg

IMG_20161205_183843.jpg

Yksi hauska idea oli hyödyntää askartelussa vanhoja kirjan kansia. Niiden väliin voi laittaa litteän paketin tai vaikkapa lahjakortin! 

IMG_20161205_183631.jpg

Mutta menkäähän askartelemaan! Kortteja voi askaroida ilmaiseksi kierrätysmateriaalista, ja kaikkea hauskaa saa aikaan esimerkiksi vanhoista kuvista, kakkupapereista, nauhoista ja kartongista. Ja joulumielen siinä samalla. Markkinakojuilta voi hakea vaikka glögin lämmikeeksi, ja onhan siellä kaikkea muutakin ihanaa.

 

Puheenaiheet DIY Vastuullisuus