Kierrätyskynttilät

Joulu tulla jollottaa, mutta vielä ehtii askaroida. Eilen valmistuivat vanhoista kynttilänjämistä ja kynttilämassasta nämä raidalliset uutuudet. Kynttilöiden valamiseen saa kulumaan aikaa, mutta malttavainen mieli palkitaan.

IMG_20151221_100916.jpg

Kynttilöiden valmistukseen tarvitaan vanhoja kynttilänjämiä. Jos niitä ei ole varastossa, voi käyttää askartelukaupasta hankittua kynttilämassaa. Väri kerrallaan kynttilöitä sulatellaan metallipurkissa, jota hauduttellaan hiljalleen kiehuvassa vedessä. (Huom! Pidä aina kattilankansi lähellä! Jos steariini kuumenee liikaa, se voi syttyä palamaan. Sammuta liekki kannella, älä vedellä.) 

Kynttilöitä voi valaa erilaisiin pinnotettuihin pahvirasioihin, kuten maito- tai sipsipurkkeihin. Tarvitset myös kynttilän sydänlankaa. Sydänlanka upotetaan kerran sulaan steariiniin, suoristetaan ja sidotaan esim. sukkapuikkoon. Toinen pää kiinnittyy ensimmäisen raidan valamisessa kiinni muotin pohjaan. 

Raitojen valamisessa tarvitaan kärsivällisyyttä. Edellisen raidan pitää jähmettyä ennen seuraavaa, muuten värit sekoittuvat. Jos massa kuitenkin kovettuu liikaa, ei seuraava enää tartu kunnolla kiinni.

IMG_20151220_153451.jpg

Lopputulosta ei voi tietää ennen kuin repii pahvimuotin täysin kovettuneen kynttilän ympäriltä – se kaikkein hauskin ja jännittävin hetki! 

IMG_20151221_101415~2.jpg

Raitakynttilöiden idea sai alkunsa täältä:http://diagnoosisisustusmania.blogspot.fi/2014/10/diy-rasymattokynttila.html. 

Puhtaasta kynttilämassasta sai vielä lopuksi valettua muutaman valkoisen kynttilän. 

1450687244374-1798968339.jpg

Kolme yötä jouluun on! Hei vaan kaikille! 

Puheenaiheet Sisustus DIY Vastuullisuus

Kullattuja satueläimiä ja paperikuusia

Marraskuussa puraisi joulukärpänen. Luokanopettajana suunnittelin oppilailleni joulukalenteria ja pyörittelin mielessäni ideaa pienistä hyvin ansaituista palkinnoista. Sen verran ahkeraa väkeä he olivat jälleen olleet – ja myönnetään, tällainen puuhastelu nyt vaan on niin kivaa! Idea konkretisoitui kultaspraylla maalattuina satueläiminä – nehän ovat kuin kullattuja pokaaleja. Pidemmälle vietynä eläinhahmot olisivat voineet saada myös kaulaketjun jatkeekseen, mutta sille ei nyt ollut aikaa. Sen sijaan solmin jokaiselle lapselle pienen kortin eläimen kaulaan. Ja he olivat ihastuneita!

IMG_20151201_195508~3.jpg

Hankin muoviset eläimet kierrätyskeskuksesta. Pesin ne saippuavedessä ja suihkuttelin parvekkeella kultaspraylla. Muutama ylimääräinenkin jäi omaan käyttöön. Ja esim. Pinterestin ideoilla niistähän voisi keksiä vaikka mitä! 

IMG_20151213_113546.jpg

Löysin samaisella matkallani kierrätyskeskukseen myös ilmaisia kierrätyskirjoja. Paras löytö oli vanha tiedekirja kuvilla varustettuna. Ajatella, miten monipuolista ja kattavaa kuvittajan työ entisaikaan olikaan – ja miten aliarvostettua. Tässä kirjassakaan kuvittajan nimeä ei oltu mainittu. Ja minäkin vielä, tuhosin kauniita kuvia askarteluprojektiini. Muutamia kuvia taidan kyllä ottaa talteen. 

1450460150826239669112.jpg

1450460245622-413976674.jpg

Kuvat houkuttelivat värimaailmansa puolesta, mutta kivaa oli myös se että toisella puolella oli vain tekstiä. Tarkoitukseni oli taitella sivuista origamitähtiä. Tähän tarkoitukseen paperi oli kuitenkin liian paksua, joten kokeilin kuusia. Kuusista muodostui joulukortteja leipomolaisille.

IMG_20151213_113416.jpg

Vietimme Leipomon pikkujouluja viime sunnuntaina. Oli ihanaa, tunnelmallista. Lauloimme antaumuksella joululauluja. Yhden piparitalonkin koristelimme yhteistuumin. 

Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Toivoo Leipomon luokanope-edustaja

IMG_20151213_171257.jpg

 

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe DIY