Virkattu pannunalunen

 

Viime kerralla valmistui myös virkattu pannunalunen trikookuteesta, tulkoon siitä vielä oma postaus. Trikookudetta myydään suhteellisen edullisesti ja monissa eri väreissä esimerkiksi kierrätyskeskuksissa, ja tällä samalla pannunalusen ohjeella valmistuu vaikkapa kylpyhuoneeseen matto. Koska kude on suhteellisen paksua, on virkkuukoukunkin hyvä olla tarpeeksi suuri. 

 

Ohjeet:

1. Tee aloitussilmukka ja virkkaa kolme ketjusilmukkaa.

2. Virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa, toista sama toiseen ja kolmanteen ketjusilmukkaan.

3. Jatka spiraalin virkkaamista kiinteillä silmukoilla lisäten kaksi silmukkaa aina joka toiseen silmukkaan.

4. Lisää seuraavalla kierroksella silmukat joka kolmanteen, sitten joka neljänteen jne. Varmista, että työ pysyy litteänä: jos spiraali alkaa taipua kupin muotoon, on silmukoiden lisäämistä tihennettävä; jos taas spiraalin reunat kupruilevat, on silmukoiden lisäämistä harvennettava. Virkkaa haluamaasi kokoon.

5. Kaarireuna ketjusilmukoilla: virkkaa 3 ketjusilmukkaa, jätä väliin 1s, kiinnitä s-kaari piilosilmukalla seuraavaan silmukkaan. Jatka näin koko kerros, ripustuslenkin voit virkata 10 ketjusilmukalla.

 

Ja mikä parasta: valmista tulee yllättävän nopeasti!

image.jpg

Puheenaiheet DIY Vastuullisuus