Pakkasen purema

Poimin lumiselta tieltä ennen joulua tuulen riepotteleman oksan. Vein sen kotiin ja pystytin ikkunalaudalle. Siinä se on ollut yli kuukauden. Pieniä kuihtuneita siemenkotia voi erehtyä luulemaan pieniksi kukiksi. Ei enää kauaa, kun voin laittaa maljaan vettä ja tuoda tilalle tuoreen, elävän oksan, joka alkaa vihertää.

Eräänä iltana haiston sohvalta ihanan, tutun tuoksun. Hetken mietityttyäni tajusin, että ikkuna oli avattu hetkeksi ja sisällä tuoksui pakkanen. Se tuoksu oli raikkain ja puhtain tuoksu maailmassa.

Talven paras puoli onkin sen puhdistava ja uudistava voima. Matot voi heittää lumeen puhdistumaan, itikat ja ötökät katoavat inisemästä ja valkeus rauhoittaa ja hiljentää maiseman.

Tammikuussa aurinko astuu jälleen estradille ja valvoo ylhäältä käsin kevään hidasta, mutta varmaa saapumista.

Olin eilen teatterissa, ja katsomoon satoi tekolunta. Tänään elokuvissa Anna Karenina pukeutui turkkiin ja timantteihin, jotka kimaltelivat kuin jää. Talvi on kaunista lavalla ja valkokankaalla, mutta erityisesti täällä oikeassa elämässä.