Rooma, osa 1

Rooma, tuo ikuinen kaupunki hurmasi minut. Helmikuu oli mukava aika matkustaa. Aurinko ilahdutti läsnäolollaan, muttei paahtanut. Heti ensimmäisenä päivänä ravintola tarjosi meille jälkkärisnapsit lounaalla. Margharita-pizza maistui taivaalliselta. Tiesin, että olin tullut hyvään kaupunkiin vierailulle. Ekana iltana kadulla kävellessä alkoi kuulua veden kuohuntaa, ja risteyksessä kulman takaa avautui aika mahtava näky: Trevin suihkulähde.

Trevi oli melko lähellä hotelliamme, joten käytiin tuolla moneen otteeseen (yleensä hakemassa jäätelöä ihanalta sedältä, joka tunnisti meidät heti suomalaisiksi).

Kävellessä liikenne oli aika kamalaa ja meluista isoilla kaduilla, joten yritettiin puikkelehtia usein myös pienemmille kaduille. Kuitenkin  myös suurien nelikaistasten teiden varrelta löytyi kauniita yksityiskohtia, kuten ikoneita ja pieniä suihkulähteitä.

Campo di Fiorilla ihasteltiin pappaa, joka kuori kauhealla vauhdilla artisokista sydämet esiin. Liha- ja juustokauppias naureskeli, kun ihasteltiin kauan kaupan runsasta näyteikkunaa. Ostin torilta pussillisen kuivattuja hedelmiä. Kaupasta raahasin hotellille noita tuoreita, makeita mandariineja.

Oli parveke suuri tai pieni, roomalaiset täyttävät ne kasveilla. Harvassa talossa ei ollut ikkunaluukkuja.

Pantheonin luona jäätiin ulos aurinkoon syömään luonasta ja juomaan Aperol Sprizit. Ei hassumpi maisema lounaalle.

Kun päästiin temppeliin sisään asti, hämmästeltiin symmetrisen ikivanhaa arkkitehtuuria yhdessä japanilaisten kanssa.

Yksi viikon kohokohdista: maistettiin vihdoin simpukoita. Iso kulho maksoi 7 euroa, hyvää oli. Talon viini maksoi taasen 9 euroa litra. Koko matkan juttu, idea, suola, selkäydin olikin ruuasta nauttiminen. Syötiin hyviä lounaita ja iltaisin vähintään kaksi ruokalajia, yleensä kolme. Maassa maan tavalla, joten istuttiin tunteja syömässä myöhään illalla. Taisinkin löytää reseptin hyvälle elämälle: kiireettömät illalliset, niin että viini keikkuu hippusen päässä ja vatsa on tyytyväisen täynnä.