Rooma, osa 2

Hehkutus senkun jatkuu. On mukava muistella matkaa ihan vain omaksi huviksi.

img_6150.jpg

Meidän hotellihuone! Tai Bed and breakfast paikka taisi olla. Niin hienosti sisustettu. Kaiken tuon krumeluurin lisäksi katossa oli ornamenttikoristeita, ja huonekorkeus oli varmaan viisi metriä. Hotelli on tärkeä osa matkaa, joten oli mahtavaa, että huone mukaili roomalaista tyyliä. Kylppäri oli jättikokoinen, aamiaiseksi aulasta sai hakea mehua ja kahvia, ja ovenripaan ripustettiin joka aamu kori, josta löytyi tuoreita leipiä ja croissantteja. En ole ikinä ollut noin halvassa, mutta hienossa majoituksessa. (Paljastan, että 8 päivän matka maksoi suorine lentoineen ja hotelleineen 360 euroa henkilöltä. Jälleen yksi  hyvä syy matkustaa sesonkien ulkopuolella. Ja asuttiin siis vielä ihan keskustassa.)

img_5883.jpg

Rapistunutta, mutta romanttista.

img_5899.jpg

Päädyttiin kolme tai neljä kertaa jonnekin korkealle, josta avautui näkymä koko kaupunkiin. Tämä kuva on Gianicolo-kukkulta. Muut mukavat näköalat löytyivät Vatikaanin museon ikkunasta ja Espanjalaisten portaiden yläpäästä.

img_5911.jpg

Gianicolon kukkulalta laskeudittiin alas Trasteveren kaupunginosaan, joka on ylivoimaisesti Rooman keskusta-alueen kiintoisin kaupunginosa. Kapealle kadulle oli juuttunut auto poikittain. Kuljettaja yritti venkslata autoa eestaas, vaikka tilaa oli muutamia senttejä. Kävelijät eivät mahtuneet ohittamaan autoa, joten lopulta meitä oli yli kymmenen viittoilemassa kuljettajalle ohjeita ja odottamassa, että päästään eteenpäin.

img_5913.jpg

img_5928.jpg

Trasteveressa ei piitattu tämän ravintolan turisti-menu vastaisesta kyltistä, vaan löydettiin sattumalta tupaten täynnä oleva pieni ravintola, josta löytyi neljän ruokalajin lounasmenu 10 eurolla. Oli turisteille fiksattu menu tai ei, niin herkullista se oli.

img_6162.jpg

Upeita, kuka ties kuinka vanhoja yksityiskohtia löytyi joka kadunkäänteestä.

img_6042.jpg

Eräänä iltana ravintola tarjosi alkuskumpat. Siellä söin myös satumaisen hyvää sitruuna-katkarapu-pastaa.

img_6253.jpg

Törmättiin myös hyvin hämärään kauppaan, jonka näyteikkunassa myytiin kalliilla  mm. diktaattori-aiheisia viinejä. Kuvasta rajautui pois esimerkiksi pullot erilaisilla Hitler-etiketeillä.

img_6234.jpg

Uhkasin syödä jäätelö joka päivä, ja niin myös tein. Taisin maistaa yhteensä 14 eri makua + poikaystävän annoksia. Parhaiksi mauksi valikoituivat kiivi ja banaani.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.