En påsk
Iloista pääsiäisen aikaa! (Påsk on ehkä kivoin ruotsinkielinen sana, se jotenkin poksuu kivasti suussa.)
Tänä vuonna jäi ruohot, herneetversot ynnä muut vehreät kasvattamatta. Nappasin sentään kauppareissulla mukaan perunanarsissin, jonka tuoksu on huumaava.
Kirppikseltä ostin muutaman koristeen, mutta edelleen puuttuu pajunoksat, joille ripustaa nuo pienet munat.
Kevään edetessä himo pitsiä kohtaan on alkanut. Kaikki vaalea ja romanttinen kiinnostaa.
Tämä ei taas kiinnosta yhtään. Tietokonepäydän viereen piti laittaa sohvapöytä, jotta kaikki kirjat ja monisteet mahtuisivat käden ulottuville. Viimeiset kaksi päivää olen pyhittänyt opiskelulle ja tuloksena on vaivaiset neljä sivua (huonoa) tekstiä. Äh.
No mutta. Kohta menee onneksi kone kiinni. Aion lomailla muutaman päivän. Käyn kampaajalla, kaverereiden luona brunssilla, toisen kaverin luona illallistamassa ja vanhempien luona syömässä. Ruoka- ja kokkaushuolia ei ole siis ainakaan luvassa!
Voisin myös kilistää jossain välissä skumppalaseja, sillä pääsin kesäksi harjoitteluun kustantamoon!