Rooma, osa 3

Tämä on viimeinen kuvapläjäys Roomasta, lupaan.

img_6023.jpg

Totuuden suu ei purrut sormiani poikki, joten olin rehellisellä asialla. Vähän jännitti silti käteni puolesta.

img_5912.jpg

Jälleen Trasteveressa pyykkien, kasvien ja vespojen keskellä.

img_6038.jpg

img_6071.jpg

Vatikaanin museossa meni monta tuntia. Sikstuksen kappeli oli upea, mutta muuten kaikkea oli liikaa. Kaikkeen prameuteen tottui nopeasti, ja lopulta kultauksia, ornamentteja, patsaita ja maalauksia ei enää erottanut toisistaan.

img_6087.jpg

img_6114.jpg

Myös Pietarin kirkko oli jotenkin makuuni liian suureellinen ja koristeellinen. Matkalla opinkin, että Colosseumia ja Vatikaania hienompia kokemuksia olivat päiväunet, aurinko ja hyvä illallinen. Olen silti onnellinen, että olen päässyt näkemään historian rakennustaidon ihmeitä.

img_6127.jpg

img_6211.jpg

Espanjalaisilla portailla ikuistettiin varmasti hieno hääpotretti. Morsian oli niin kovin kaunis.

img_6192.jpg

Samaisilla portailla istuskeltiin varmasti yli tunnin verran. Aurinko paistoi niin, että lopulta uskaltauduin ottamaan takin ja huivin pois.

img_6254.jpg

img_6232.jpg

Jossain pimeällä kujalla törmäsi Marioon, toisaalla taas itämaiseen tunnelmaan. Punaisten lamppujen luona aivan Will Ferrelin näköinen mies suositteli meille ravintolaa, jossa soi jazz.

Suhteet Oma elämä Matkat

Ihan itse tehty

img_4877.jpg

Olin tänään ahkera ja siivosin jääkaapin. Ylähyllyltä löytyi vanhan puolukkahillon ja mansikkahillon jämät, jolloin aloin ikävöimään viime syksyistä jääkaapin sisältöäni. Sillä syksyllä sieltä löytyi yllä näkyviä herkkuja, kuten itsetehtyä ketsuppia ja erimakuisia chutneyita.

Kävin työväenopiston kurssilla, joka kesti yhden iltapäivän. Sain monta sivullista kivoja hillo-ohjeita, mukavan parin ja hauskan kokemuksen. Parini kanssa valmistettiin vadelma-herukkahilloa, lemon curdia ja ketsuppia. Kurssin lopuksi paistettiin lettuja ja maisteltiin, mitä kaikkea oltiin saatu aikaiseksi. Kotiin kannoin monta pilttipurkkia hymyssä suin.

Harmi, etten muistanut ilmoittautua tänä keväänä millekkään ruokakurssille. Viimeistään ensi syksynä sitten. Voisin opetella jotain aasialaista ruokakulttuuria, joulukarkkien tekoa tai pastan valmistusta.

Toisaalta voi sitä kotikeittiössäkin kokeilla jotain uutta. Tänä vuonna olen maistellut ravintolan sijasta kotona tehtyä sushia ja intialaista.

Koti Ruoka ja juoma DIY