Hehkutus senkun jatkuu. On mukava muistella matkaa ihan vain omaksi huviksi.

Meidän hotellihuone! Tai Bed and breakfast paikka taisi olla. Niin hienosti sisustettu. Kaiken tuon krumeluurin lisäksi katossa oli ornamenttikoristeita, ja huonekorkeus oli varmaan viisi metriä. Hotelli on tärkeä osa matkaa, joten oli mahtavaa, että huone mukaili roomalaista tyyliä. Kylppäri oli jättikokoinen, aamiaiseksi aulasta sai hakea mehua ja kahvia, ja ovenripaan ripustettiin joka aamu kori, josta löytyi tuoreita leipiä ja croissantteja. En ole ikinä ollut noin halvassa, mutta hienossa majoituksessa. (Paljastan, että 8 päivän matka maksoi suorine lentoineen ja hotelleineen 360 euroa henkilöltä. Jälleen yksi  hyvä syy matkustaa sesonkien ulkopuolella. Ja asuttiin siis vielä ihan keskustassa.)

Rapistunutta, mutta romanttista.

Päädyttiin kolme tai neljä kertaa jonnekin korkealle, josta avautui näkymä koko kaupunkiin. Tämä kuva on Gianicolo-kukkulta. Muut mukavat näköalat löytyivät Vatikaanin museon ikkunasta ja Espanjalaisten portaiden yläpäästä.

Gianicolon kukkulalta laskeudittiin alas Trasteveren kaupunginosaan, joka on ylivoimaisesti Rooman keskusta-alueen kiintoisin kaupunginosa. Kapealle kadulle oli juuttunut auto poikittain. Kuljettaja yritti venkslata autoa eestaas, vaikka tilaa oli muutamia senttejä. Kävelijät eivät mahtuneet ohittamaan autoa, joten lopulta meitä oli yli kymmenen viittoilemassa kuljettajalle ohjeita ja odottamassa, että päästään eteenpäin.

Trasteveressa ei piitattu tämän ravintolan turisti-menu vastaisesta kyltistä, vaan löydettiin sattumalta tupaten täynnä oleva pieni ravintola, josta löytyi neljän ruokalajin lounasmenu 10 eurolla. Oli turisteille fiksattu menu tai ei, niin herkullista se oli.

Upeita, kuka ties kuinka vanhoja yksityiskohtia löytyi joka kadunkäänteestä.

Eräänä iltana ravintola tarjosi alkuskumpat. Siellä söin myös satumaisen hyvää sitruuna-katkarapu-pastaa.

Törmättiin myös hyvin hämärään kauppaan, jonka näyteikkunassa myytiin kalliilla  mm. diktaattori-aiheisia viinejä. Kuvasta rajautui pois esimerkiksi pullot erilaisilla Hitler-etiketeillä.

Uhkasin syödä jäätelö joka päivä, ja niin myös tein. Taisin maistaa yhteensä 14 eri makua + poikaystävän annoksia. Parhaiksi mauksi valikoituivat kiivi ja banaani.

Rooma, tuo ikuinen kaupunki hurmasi minut. Helmikuu oli mukava aika matkustaa. Aurinko ilahdutti läsnäolollaan, muttei paahtanut. Heti ensimmäisenä päivänä ravintola tarjosi meille jälkkärisnapsit lounaalla. Margharita-pizza maistui taivaalliselta. Tiesin, että olin tullut hyvään kaupunkiin vierailulle. Ekana iltana kadulla kävellessä alkoi kuulua veden kuohuntaa, ja risteyksessä kulman takaa avautui aika mahtava näky: Trevin suihkulähde.

Trevi oli melko lähellä hotelliamme, joten käytiin tuolla moneen otteeseen (yleensä hakemassa jäätelöä ihanalta sedältä, joka tunnisti meidät heti suomalaisiksi).

Kävellessä liikenne oli aika kamalaa ja meluista isoilla kaduilla, joten yritettiin puikkelehtia usein myös pienemmille kaduille. Kuitenkin  myös suurien nelikaistasten teiden varrelta löytyi kauniita yksityiskohtia, kuten ikoneita ja pieniä suihkulähteitä.

Campo di Fiorilla ihasteltiin pappaa, joka kuori kauhealla vauhdilla artisokista sydämet esiin. Liha- ja juustokauppias naureskeli, kun ihasteltiin kauan kaupan runsasta näyteikkunaa. Ostin torilta pussillisen kuivattuja hedelmiä. Kaupasta raahasin hotellille noita tuoreita, makeita mandariineja.

Oli parveke suuri tai pieni, roomalaiset täyttävät ne kasveilla. Harvassa talossa ei ollut ikkunaluukkuja.

Pantheonin luona jäätiin ulos aurinkoon syömään luonasta ja juomaan Aperol Sprizit. Ei hassumpi maisema lounaalle.

Kun päästiin temppeliin sisään asti, hämmästeltiin symmetrisen ikivanhaa arkkitehtuuria yhdessä japanilaisten kanssa.

Yksi viikon kohokohdista: maistettiin vihdoin simpukoita. Iso kulho maksoi 7 euroa, hyvää oli. Talon viini maksoi taasen 9 euroa litra. Koko matkan juttu, idea, suola, selkäydin olikin ruuasta nauttiminen. Syötiin hyviä lounaita ja iltaisin vähintään kaksi ruokalajia, yleensä kolme. Maassa maan tavalla, joten istuttiin tunteja syömässä myöhään illalla. Taisinkin löytää reseptin hyvälle elämälle: kiireettömät illalliset, niin että viini keikkuu hippusen päässä ja vatsa on tyytyväisen täynnä.