Ensiaskelia

Noniin tästä lähtis sitte..

 

Oon aika pitkään käyttäny Facebookia sekä Instagramia blogi tyyppisesti ni aattelin ny sitte pistää tän pystyyn. Täälä avaan vähän (toisinaan vähän enemmän) mun arkea ja juhlaa ja kaikkea siitä ympäriltä. Jos nyt alotan siitä että kerron vähän itsestäni niin katsotaan sitten mihin tää johtaa.

 

Synnyin Helsingissä 1989 ja asuin Käpylässä vuoteen 2000 tai 2001 saakka. En muista tarkalleen sillä nuo viimiset hetket Helsingissä oli sellasta aikaa mitä en kaiholla muistele.

Muutettiin siitä sitten melko kauas, nimittäin Rovaniemelle, äidin kanssa ja isi jäi tänne. Kuten koulukaveritkin ja kaikki muu tuttu ja turvallinen. Aikamoista kapinointiahan se sitten olikin ja tässä vaiheessa haluan pyytää anteeksi äidiltäni sekä muilta ketkä joutuivat teinitulvan alle sivullisina uhreina.

 

Noh kaikki päättyi kuitenkin positiivisesti kun yleisurheilu- ja cheerleader kokeiluiden jälkeen päädyin kaverin mukana tanssitunnille. Kyseessä oli Steet tanssi tunti, vaikkakin tuohon aikaan (Rovaniemellä!) meno oli hieman nykypäivästä eroavaa. To cut the long story short, jäin sille tielle.

 

Olin onnekas ja pääsin tutustumaan tanssimisen kilpailupuoleen hyvin nopeasti aloittamisen jälkeen ja vuodesta 2003 olenkin joka vuosi kisannut Suomen mestaruuksista. Kaikki se intensiivinen treenaaminen ja yhdessä onnistuminen (sekä epäonnistuminen) toivat teinityttöön sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ettei ollut paremmasta tietoa. Ja rehellisesti sanottuna, niin clichè kuin se onkin, tanssi ”pelasti” mut monelta houkutukselta, jotka olis voinu johtaa ikäviin lopputuloksiin.

Vuosia kului treenatessa ja pikkuhiljaa siirryttiin tasoluokassa ylöspäin ja kehityttiin. Aloin myös tuurailemaan maakunnissa opettavia ja pääsin vähän tutkailemaan miltä se tanssin opettaminen tuntuu.

 

Vuosi oli sitten 2008. Ikää tuli täyteen 18 ja alkoi pikkukylä meiningit käymään vähän ahtaiksi. Koska isi asui edelleen Helsingissä, oli melko helppo muuttaa takaisin ja alkaa rakentaan omaa elämää tänne. Rolloon jäi kylläystäviä ja äiti, mutta kuitenkin oma onnellisuus tuntui siinä vaiheessa tärkeämmältä.

 

Tanssihan siinä vei sitten useita vuosia ja sen eteen tehtiin milloin kolmea duunia kerralla ja milloin keikkoja ilmaiseksi. Unta oli vähän ja uusia ihmisiä paljon.

Vasta nyt, viimeisen vuoden aikana olen tajunnut etten halua rajoittaa omaa elämää pelkästään tanssiympäristöön. Haluan hypätä lentokoneesta ja opetella taas lumilautailemaan, pelkäämättä että jos rikon itseni, en voi tehdä työtäni pitkään aikaan tai huonolla tuurilla enää koskaan. Myös kaveripiiri, niin ihana kuin se olikaan, alkoi käymään ahtaaksi ja keskustelut yksitoikkoisiksi.

 

Niinpä tein päätöksen ottaa etäisyyttä koko tanssiskeneen.

 

Täytyy myöntää, että tuo päätös oli yksi vakkeimmista koskaan, mutta täysin sen arvoista. Tämä vuosi ontodella ollut antoisa. Aloitin skeittaamisen, mihin olen hurahtanut aivan täysin, olen tavannut upeita ihmisiä sekäuusia että vanhoja, voittanut omia pelkojani mitä en koskaan olisi voinut kuvitella voittavani sekä tutustunutitseeni ja alkanut vihdoin ymmärtää mitä haluan, tarvitsen ja ansaitsen.

 

Näillä puheilla, tästä tämä alkaa jakatsotaan mitä käy. Aallokko on valtava ja lauta on vahattu. Go!

IMG_20150819_221626.jpg

IMG_20150813_204156.jpg

IMG_20150812_102502.jpg

IMG_20150812_002145.jpg

IMG_20150808_214826.jpg

IMG_20150806_161225.jpg

IMG_20150716_103236.jpg

IMG_20150705_003522.jpg

IMG_20150702_155805.jpg

IMG_20150531_202311.jpg

IMG_20150308_165234.jpg

THE DR 315.JPG

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *