2016 kuvat, joita en halua poistaa

Joulu oli ihana. Sellainen pehmeä joulukupla, missä ollaan perheen kanssa yhdessä, syödään juustoja ja lapset sekoavat jännityksestä kun odottavat niin kovasti pukkia. Lempihetkeni joka joulussa on se, kun saa laittaa jalkaan uudet yöhousut ja avata lahjaksi toivotun kirjan. Rapistella suklaapapereita ja käännellä sivuja kun muut jo nukkuvat. 

Huomasin, että olen kirjoittanut blogiin harmillisen vähän joulukuussa. No ihmekö tuo, kun elämä on ollut yhtä myllerrystä, kai sitten blogikin. Parhaillaan se asettuu paikalleen, muuttolaatikko muuttolaatikolta. No, ainakin aloitan vuoden 2017 uudessa ihanassa villakangastakissa uusi yllättävän aikuismainen laukku käsikynkässä. Tiedättekö, kun peilistä yht äkkiä katsookin sen sisällä yhä myllertävän parikymppisen sijaan ihan joku oudon aikuinen ihminen? Hassua. Niin ja taas opiskelijana, taas Suomessa. Jännittää ihan hulluna.

Jouluna kännykkäni muisti ilmoitti olevansa täynnä. Aloin sohvannurkassa plärätä valokuvia poistamismielessä ja päädyin lähettämään ikäväviestejä sinne etelään, mihin jäi aika paljon sydäntä. Enkä halunnut tietenkään poistaa mitään. Miten se meidän kämppäkin, jota kohtaan tunteeni eivät olleet mitään lämpimimpiä, alkoi näyttää niin kodikkaalta ja ihanalta muistojen paikalta kaikkien tärähtäneiden kännykkäräpsyjen taustalla? Me lähdössä huvipuistoon, me lähdössä preschooliin, lasten tanssibileet sohvapöydällä, lähipuisto, ystävien puumaja, grillijuhlat, lasten hassut vahinko mutruselfiet, joku kaunis kaupunki, palmu, crepe myrtle -puut, meidän uima-allas, Costco, eläintarha. 

2016: olit maailman mittakaavassa paska. Uutisista sai lukea paljon ihan hirveää ja poliittisesti yllätit aikamoisen epäreilusti, etten sanoisi. 

2016: olit henkilökohtaisen elämäni mittakaavassa onnellisin.