Meidän koti
Monet kerrat minun on tehnyt mieli täälläkin puhista ärtyneesti asunnostamme. Sen neliöiden vähyydestä, sillisalaattimaisuudesta, säilytystilan puutteesta ja siitä kuinka tavarat eivät ikinä löydä paikkojaan.
Siitä kuinka kaikki täällä on niin hemmetin väliaikaista.
Perjantaisiivouksen jälkeen minut valtaa toisinaan kuitenkin hellyys. Aika hienosti tämä pikkukaksio on muuntunut opiskelijapariskunnan kämpästä ja takuuvarmasta biletysiltojen aloittelu/jatkopaikasta nykyiseen elämäämme. Urheasti se on ryhtynyt kodiksi pienelle pojalle, sen vanhemmille ja Ransun näköiselle koiralle.
Oikeastaan, mitä sitten jos siivouskaapissa joudutaan säilyttämään kaikkea imurin, kukkamullan, kynttilöiden ja lahjapapereiden välillä (koska muita kaappeja ei kauheasti ole)? Entä sitten jos eteinen vähän pursuaa, keittiönkaapit eivät ihan miellytä silmää ja siellä täällä on outoja tavarakekoja jotka eivät asetu paikoilleen? Täällä me kuitenkin asutaan, täällä me ollaan perhe ja tänne me kutsutaan kavereita koska vaan. Tänne me rojahdetaan pitkän päivän jälkeen huojentuneina, rakennetaan Lego-virityksiä, täällä me katsotaan leffoja ja juodaan teetä.
Perjantaisiivouksen jälkeen täällä leijui tänään raikas tuoksu, lelut olivat hetkellisesti kopassaan, lakanat olivat vaihtuneet puhtaisiin, ikkunalaudalle oli ilmestynyt uusi kukka ja kahvi oli jo tippumassa pian saapuvia ystäviä varten. Olin leiponut vuohenjuustopiirakan meidän minikeittiössä laskutilan puutteesta huolimatta, ja poika ja koira olivat yhtä riemuissaan miehen heiluttelemasta leikkiankasta. Tajusin (olkoot kuinka imelää tahansa) että täällä olen nyt onnellinen.
Vaikka meidän huonekalut on kerätty tai lainattu sieltä täältä ja loput roudattu Ikeasta (kun tämä kämppä on vaan niin väliaikainen, taas se tuli), eikä täällä ole sisustuslehtiä nähtykään, näin on nyt hyvä. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä muistellaan tätäkin kämppää ja aikaa haikeudella.
Pojan kummitäti toi kauniin kimpun ruusuja <3 Kun pöydällä on tuoreita kukkasia, ei kai voi valittaa eriparituoleista ja pöydästä, ainakin niillä on omat tarinansa
Kyllä meilläkin sitten joskus on avara keittiö, mekin sitten joskus päästään miettimään tehostevärejä ja juomaan aamukahvit omalle parvekkeelle tai pihalle. Siihen asti katsellaan vaan näitä korkeita huoneita ja ihania ikkunoita, nautitaan valosta eikä kuluteta aikaa turhaan kriiseilyyn.
Rentoa viikonloppua teille! <3