Syön sun möröt (tai lampaat)!

Poikani sai tämän ystävältäni joululahjaksi ja olen siitä asti ajatellut kertoa siitä teillekin. Se kuuluu Sorgenfressereihin, mutta me täällä Suomessa voimme kutsua niitä huolisyöpöiksi. Tämän nimi on Enno. Ärsytyspäivinä kiukut voi purkaa paperille piirtäen tai kirjoittaen ja sitten vain paperi myttyyn ja huolisyöpön vetoketjusuuhun. Enno syöpöttelee kiukuttavien asioiden lisäksi myös pelottavuuksia, joten mekin piirsimme pojan kanssa yhdessä lampaan kuvan ja suljimme sen vetoketjun taakse (kurkattiin aamulla suuhun ja lammaskuva oli kadonnut, se siis söi koko pelon vatsaansa!). Katsotaan sitten ensi kesänä kun lampaat taas ulkoilevat, että ovatko ne yhtä kauhistuttavia kuin viime kesänä.

Meidän vähän vaille kolmevuotias ei vielä kiukun hetkellä osaa kanavoida tunteita piirtämiseen (hah, mahtaisikohan tämä äitikään, tai en tiedä mitä sanoisin jos ärsytyspäivänäni minulle ehdotettaisiin, että ”pitäisiköhän sun hei piirtää noi sun tunteet”), mutta pelkoja olemme vähän käsitelleet leikin tai sadun kautta. Pahoista unista olemme jutelleet omankin lapsuuteni lempisadun eli Mercè Companyn Nana Pullukka, unileipurin kautta. Onneksi vanhempani ovat säästäneet tuon kirjan! Poika muistaa, että pahoja unia ei tarvitse pelätä, sillä Nana Pullukka tulee kuitenkin uni-imurinsa kanssa ja imaisee pahat unet leipoakseen niistä suklaakakkuja.

Minusta tämä koko idea Huolisyöpöstä on jotenkin tosi hellyyttävä. Ja on se aika hauskan näköinenkin. Kiva lahjaidea siis!

Huolisyöppö + muu jenginsä (kuvan lammas ei kuulu niiden pelottavien heimoon)