Hei maailma!

Niin siinä sitten kävikin, että kun sunnuntai-illalla nukkumaan mennessä juttelimme, että vauva varmaan päättää tulla vasta parin viikon päästä, niin vauvallapa olikin aivan toisenlaiset suunnitelmat. Aamuyöllä heräsin nimittäin supistuksiin, jotka eivät olleetkaan tällä kertaa väärä hälytys, ja alle viiden tunnin päästä saimmekin syliimme pienen tummatukkaisen paketin rakkautta. 

Tytöntylleröinen on vienyt meidät aivan täysin hattaraiseen onnenkuplaan. Voi kun pääsisimme vielä kaikki kotiin, sillä minä ja tyttönen olemme edelleen potilashotellissa odottamassa, että pikkuisen paino lähtisi nousuun. Ehkä huomenna olemmekin jo kotona poikien luona, ikävä painaa jo. Siihen asti makoilen täällä hotellisängyllä ja varmistan, että vauva saa suklaamaitoa ja tuijottelen lumoutuneena tuota pientä. (Okei ja yritän nukkua silloin kun vauvakin nukkuu, hurisutan rintapumppua ja vaihdan vaippoja, mutta tämän hattaran läpi univelkakaan ei vielä paina ja kaikki on vain ihmeellistä).