Preschooler
Koska en tiedä minne tätä enempää nyyhkisin (sillä kotona minun on oltava ihan vain että jee miten jännää ja kivaa), niin kaadanpa tämän nyt teille: mun vauva aloittaa huomenna preschoolin. Ja kuten huomasitte, sanassa on school eli koulu, ja pre-etuliitteestä huolimatta minun vauvani ja koulu liittyvät nyt jotenkin toisiinsa, vaikka juuri tänään katsoin tietokoneelta videota jossa tuo söi collegehousujeni naruja ja opetteli seisomaan. Nyt sillä on itse valkatut uudet päheät Niken lenkkarit, tarkkaan valittu lumiukkoeväslaukku ja upouusi eväsrasia. Se väittää kiven kovaa reppu jo valmiiksi selässä, että ”huomenna mää meen pliiskuuliin”. (Jos sana olisi kindergarden, se olisi huomattavasti helpompi sulattaa, mutta se onkin täällä vasta se seuraava taso, jonne suunnataan preschoolin, eli öö eskarin?, jälkeen)
Jo ennen Amerikkaan muuttoa kuulimme paljon juttua tuosta preschoolista, jonne kolme-neljävuotiaat täällä menevät. Lukuisista suosituksista huolimatta ajattelin, että me etsisimme varmaan mielummin pojalle lähinnä harrastuksia, sillä vaikka Suomessa osa-aikainen päivähoito oli sujuva ja tärkeä osa arkeamme, niin koin jotenkin, että täällä poikakin viettäisi päivät kotona, kun kerran minäkin olen kotiäitinä ja on uusi maa ja kaikkea. Kuitenkin aloin pikku hiljaa huomata, että puistot olivat ihmeen hiljaisia aamupäivisin ja niissä leikkivät lapset lähes poikkeuksetta alle kolmevuotiaita. Jo kuukaudessa selvisi, että siellä esikoulussahan nuo päivisin ovat. Muiden Usan expattien kokemuksia kuunnellessani oli lasten kielten oppimisen ja sopeutumisen kannalta yksi yhteinen merkittävä tekijä: preschool. Aloin etsiä netistä jonkinlaisia kerhovaihtoehtoja (koulu-sana kummitteli yhä päässäni) ja joka puolella 3-4-vuotiaiden vaihtoehtoja selatessani törmäsin vain ja ainoastaan samaan: preschooliin. Joten koska poikammekin vaikutti tosi innostuneelta, aloin ottaa muiden kokemukset tosissani ja aloimme ihan tosissamme kartoittaa vaihtoehtoja.
Siitä alkoikin prosessi, jonka parissa meillä on mennyt viimeiset kaksi viikkoa lähes jokainen ”lapset tekee jotain muuta”-hetki. Tarjontaa on todella paljon. Meidän paikkakunnallamme tarjolla on seurakuntien (joita täällä riittää!) preschooleja, joita moni on kehunut kivaksi vaihtoehdoksi. Nopeasti minulle kuitenkin selvisi, että seurakuntien osapäiväiset preschoolit ovat myös ilmeisen haluttuja, ja seurakuntien jäsenet ovat luonnollisesti ilmoittautumisessa etusijalla, ryhmät täynnä ja ensi syksyn ilmoittautumiset käynnissä. Jatkoin kartoitustani ja menin jo aivan pyörälle päästäni, sillä preschooleja oli niin paljon ja erotkin tuntuivat suurilta. Erot näkyivät lähinnä päiväohjelmassa (esim. kasvatussuuntauksissa, uskontokasvatuksessa, ”opintolinjojen” painottamisessa, aikatauluissa ja käytännöissä) sekä hinnoissa. Osassa henkilökunta koostui lähinnä vapaaehtoisista, osassa kasvatustieteiden ammattilaisista. Enpä enää muuten ikinä napise Suomessa, että päivähoito olisi kallista. 😉 Valinta ei ollut helppoa ja hiukan harmitti, kun osassa paikoissa ei ollut esimerkiksi hinnat nettisivuilta nähtävissä, mikä tarkoitti päivittäistä inhokkiani eli englannin puhumista puhelimessa.
Mitä enemmän tuohon savottaan uppouduin, sitä selvemmin aloin hahmottaa, mitä me preschoolilta etsimme: osa-aikaisuutta eli vain aamupäiviä, kokemusta kansainvälisistä tullessaan englantia puhumattomista oppilaista, ”learning trough play”-oppimismetodiikkaa ja sitä tärkeintä eli mahdollisimman lämmintä ilmapiiriä. Koska poikamme ei puhu vielä englantia, koimme myös tärkeäksi, että opettajilla olisi koulutuksen myötä resurssit paneutua myös kielen opetuksen tukemiseen. Poikamme on sellaisessa iässä, että hän imee tietoa kuin pesusieni ja esimerkiksi luonnonmuseoista hän muistaa mitä ihmeellisimpiä asioita: sain mm. juuri tarkan selostuksen jätevesijärjestelmien toiminnasta. 😀 Niinpä luulen, että tämä on juuri oikea hetki pojalle päästä virikkeelliseen ympäristöön oppimaan kieltä, leikkimään muiden lasten kanssa ja täyttämään tuota kolmevuotiaan tyrehtymätöntä tiedonjanoa.
Viime maanantaina kävimme tutustumassa eräässä paikassa ja tunsimme välittömästi, että nyt ollaan oikeassa paikassa. Aulan akvaariolla taisi olla itse eskarilaiselle suurin vaikutus asiaan, epäilen nimittäin, että missä tahansa jos pojalta olisi kysytty ensimmäisenä ”haluatko ruokkia kaloja” olisi hän halunnut jäädä juuri kyseiseen paikkaan. Paikka täytti juuri toivomamme kriteerit ja henkilökunta vaikutti todella sydämelliseltä. Nyt onkin sitten juostu koko viime viikko toimittamassa papereita sinne tänne, ottamassa rokotuksia ja printtaamassa ja allekirjoittamassa lisää papereita. Perjantai-iltapäivällä kurvasin vielä koulun pihaan viemään viimeiset puuttuvat paperit ja rokotustodistuksen!
Huominen jännittää minua aivan hullua, toivottakaa meille onnea!
<3