Kiireinen jenkkimutsi
Kiireistä, tämä amerikkalainen kotiäitiys nimittäin. Äidit täällä ovat hyvin järjestäytyneitä ja meneviä. Kuukauden kotoa kyyristelyn jälkeen liityin netistä löytämääni paikalliseen äitiryhmään, mikä oli kyllä parhaita päätöksiäni tänne tultua! Aluksi vieroksuin ajatusta äitiryhmään liittymisestä ja ajattelin, että viitsinkö nyt tupata itseäni sinne, mitä nekin ajattelee ja mitä jos ne pitää mua ihan outona enkä keksi mitään puhuttavaa. Eli suomeksi: juuri se asenne, joka kannattaa ottaa uuteen maahan muuttaessa! No laitetaan vaikka kulttuurishokin luoman alkujännityksen piikkiin, mutta luuloni osoittautui täysin vääräksi. Meidät otettiin ryhmään vastaan todella avosylein ja tuo porukka osoittautui ihan timanttiseksi muutenkin. Ryhmä koostuu eri ikäisistä ja vähän joka puolelta tulevista äideistä eri ikäisine lapsineen, mutta porukalla on mahtava yhteishenki. Jotenkin kaikki tiedostavat sen, kuinka elintärkeitä tällaiset verkostot ovat. Luulen, etten ole ainoa joka on kokenut, kuinka yksin kotiäitinä uudessa paikassa saattaakaan olla.
Nyt tekemistä olisi halutessa vaikka joka päivälle. Ryhmällämme on netissä sähköinen kalenteri, johon merkataan kaikkea yhteistä tekemistä: museoreissuja, puistopäiviä, aamupäiviä vesipuistossa, yhteisiä lounaita, kirjaston satutunteja, play dateja jonkun luona, juhlia, teemapäiviä, mom’s night outeja* (bongasin heti kalenterista kansainvälisen viinipäivän juhlistamisen italialaisessa ravintolassa ja mieleeni tulvahti sellainen I’ve found my people kilkatessani attend-nappia) ja kaikenlaisia menoja lähialueen lastenpaikkoihin. Täällä lapsia rakastavassa etelässä tekemistä löytyy vaikka kuinka: ihan jo täältä meiltäkin on parinkymmenen minuutin ajomatkan säteellä kaiken maailman pomppulinnaworldeja, amerikkalaisia hoplopeja ja lapsille suunnattuja museoitakin tulee heti mieleen kolme.
(*Mom’s night out eli MNO ja SAH-mom eli stay at home mom, amerikkalaiset ”mutsislangilyhenteet”, jotka aukesivat vasta hävettävän pitkän ihemettelyn jälkeen)
Nämä mamat ovat menossa niin paljon, että millään kaikkeen ei voi edes ehtiä mukaan (ja oikeasti minä kyllä tykkään olla välillä ihan kotonakin, naputella päikkäriaikaan hiljaisuudessa tätä tietokonettani). Varsinkin nyt kun poika on neljänä päivänä viikosta aamupäivät preschoolissa, niin meillä jää noita menoja väliin, mutta noin kerran viikossa osallistumme ainakin johonkin menoon. Lapsilla on myös aika paljon harrastuksia jo pienestä pitäen, me emme ole vielä aloittaneet mitään sillä luulen, että preschoolissakin on jo tarpeeksi muutosta. Poikanikin on sellaista tyyppiä, että hän ihan tarvitsee välillä sellaista kahden kesken rauhassa touhuamista. Mutta jo ajatus siitä tuntuu kivalta, että tekemismahdollisuuksia on.
Jos yhden neuvon antaisin expat-puolisoina maailmalle lähteville äideille (vai kiinnostaisiko muutkin neuvot ja vinkit, minulla lojuisi luonnoksissa puolivalmis juttu aiheesta?), niin vannon, että kannattaa poistua sieltä kotoa, heivata ujostelut ja ennakkoluulot romukoppaan ja hakeutua johonkin paikalliseen äitiryhmään. Omalla kohdallani vaati ensin vähän nöyryyttä myöntää, kuinka yksinäinen olinkaan. Niin ja lasten kannalta nyt puhumattakaan! Kannattaa kurkata esimerkiksi meetup.com-sivusto, vaikka kuinka tuntuisi oudolta lähteä etsimään netistä kavereita, niin kannattaa silti. Kuten mieheni sanoi, niin mistäs sitten, eipä sinua kukaan tule kotoakaan hakemaan. Sillä se pätkissä valvottu yökin tai aamuinen uhmaraivari tuntuvat paljon kevyemmiltä, kun joku hörppii vieressäsi kahvia silmät yhtä ristissä. 😉