Tapahtui kerran etelä-carolinalaisella laiturilla
Olen ahkera tekemään listoja, mutta sellainen ”kerran elämässä”-bucket list minulta on tainnut jäädä tekemättä. Jos minulla olisi sellainen, siinä olisi ehdottomasti kaksi asiaa: haluan nähdä villidelfiinejä ja valaan. Listaan kuuluisi myös hevosella ratsastaminen ja näin pelkoni voittaminen, kirjan kirjoittaminen, haluan oppia leipomaan hyvää pullaa, oppia ymmärtämään viineistä muutakin kuin mikä maistuu hyvältä ja mikä pahalta, sekä yöpyminen old south -tyylisessä talossa täällä. Hassua, mutta olen aina nähnyt unia valaiden ja delfiinien kanssa uimisesta ja siksi olen haaveillut joskus todella näkeväni nuo upeat eläimet.
Perjantaina eräällä etelä-carolinalaisella laiturilla Charlestonissa se sitten tapahui. Katselimme katkaveneiden palaamista mereltä, ravunpyytäjien tottuneita rantautumisrutiineja ja apajille kiiruhtavia lintuparvia. Värikkäitä köysiä, suuria verkkoja ja pinottavia laatikoita. Kyse oli selvästi noille molemmille osapuolille tutusta tilanteesta: linnut uivat valmiiksi sinisen veneen perään, kalastajat heittivät rutiininomaisesti kasan perkausjätteitä lintujen ateriaksi. Ja silloin joukkoon liittyi myös delfiini! Se kierteli aluksen lähellä, yritti ilmeisesti esittää, ettei olisi nyt ihan niin innoissaan kuin parveilevat linnut, mutta teki silti leikkisiä kiepautuksia lintujoukon reunoille herkkujen toivossa.
Kuka löytää delfiinin alimmasta kuvasta? Olin niin innoissani, että unohdin kamerankin melkein kokonaan. Hihkuin ja pompin kuin lapsi ja käskin kaikki ohikulkijatkin katsomaan delfiiniä. Siinä se ui ja ruokailtuaan lähti jonnekin mistä oli saapunutkin.