Salainen viileänkaipuu
Olen aina palellut helposti, liihottanut kotona viltti hartioilla, valittanut kylmää vuoden ympäri. Minun vuokseni on joka talvi lisätty takkapuita ja hankittu ekstrapeittoja, enkä pidä talviurheilulajeista erityisemmin kylmyyden vuoksi. Niinpä heti kun minulle selveni, että Etelä-Carolinassa tulisi sitten olemaan kuuma, päätin olla valittamatta kuumuudesta kertaakaan. Kuumuus alkoi maaliskuun lopulla ja ulkona on edelleen aistit turruttava paahde. En haluaisi millään myöntää tätä, mutta huomaan jo odottavani ensimmäistä viileämpää aamua. Sellaista, kun saisin napata neuleen päälleni lähtiessäni ja kahvimuki tuntuisi mukavan lämpöiseltä kädessä ja ilma olisi raikas. Kesällä yritin muutaman kerran laittaa jostain syystä neuletakin päälleni, mutta molemmilla kerroilla sain kyllä aika nopeasti tunkea neuleet laukkuun.
Alitajuinen neuleiden kaipuuni (jota en siis myönnä ääneen, kirjoitan vain näin tuhansien nähtäville, eihän se ole sama asia) johtuu ehkä sisäisestä kalenteristani, joka on valitettavasti sitä mieltä, että kesän kuuluisi olla lopuillaan. Arjessamme on jälleen aikataulut kesän jäljiltä: poika aloitti junior kindergardenin, kalenteri on täyttynyt harrastuksista ja rusketuskin on jo haalistunut. On iltaisin pakattavia eväslaukkuja ja varavaatereppuja, aikaisia herätyksiä ja tutun reitin ajamista aamuisin heräilevän kaupungin läpi (ja joka kanava soittaa sitä laulua, jossa lauletaan my sweet summer is gone). Taloyhtiön tyhjässä uima-altaassa kelluu puista lentäneitä vaaleanpunaisia kukkia, eikä aurinkotuoleille ole enää ruuhkaa. Kaikki on jotenkin oudon pysähtynyttä uudesta arjesta huolimatta, paikalliset puhuvat kesästä imperfektissä jo vaikka mittari näyttää lähes neljääkymmentä celsiusta, ukkosmyrskyjäkään ei ole ollut moneen iltaan ja minä aloitan kirjoittamaan tekstiä toisensa perään, mutta niiden loput jäävät vain aukinaisiksi, lauseet puolikkaiksi ja tiedän, että minun pitäisi ilmoittua läsnäolevaksi yliopistoon seuraavalle kevätkaudelle. Juon liikaa kahvia, kiroan herkkulakkoani ja vapaahetkinäni päädyn selaamaan neulemekkoja nettikaupoista.
Samaan aikaan tuntuu juuri samalta kuin ennen rajuilmaa, sinä hetkenä kun tuuli ei vielä voimistu mutta ilma on keltainen ja taivaalla näkyy vielä vain muutama viattoman näköinen pilvi. Tiedättekö kun on sellainen olo, että jotain on tapahtumassa.
