Reissukommelluksia lasten kanssa
Siivoilin juuri tietokoneen kuva-albumeita ja jäin tietysti selaamaan kaikkia matkakuvia yksi kerrallaan. Tiedättehän: viisi lähes täsmälleen samanlaista kuvaa, mutta lapsilla niissä on niin suloiset ilmeet, jotka jokaisessa kuvassa heijastavat niin suloisesti heidän persoonallisuuksiaan, että yhtään kuvaa ei voi poistaa. Yhtään niistä yhteensä kolmestatuhannestakahdeksastasadasta. Kuitenkin reissukuvia selatessa minua alkoi naurattaa, sillä söpöjen kuvien taustalla mieleeni ponnahti myös ne kaikki hullut tarinat, joita reissuillamme on tapahtunut. Sellaisia, joissa osassa on juuri se ”vain lasten kanssa reissatessa”-aspekti ja sitten niitä tilanteita, jotka olisivat muutenkin mielenkiintoisia, mutta lasten kanssa ekstramielenkiintoisia. Kokosin tähän muutamia eksoottisia matkakokemuksia, jotka ovat aiemmista matkajutuistani jääneet kertomatta ja ettei kellekään jäisi mielikuvaa, että meidän reissumme sujuisivat aina täysin mutkattomasti.
Muun muassa seuraavissa tilanteissa olemme olleet:
- Smoothie-flavors: Takana oli automatka kaupungilta hotellille. Trooppinen myrsky oli saapunut kuin tyhjästä ja päästyämme parkkihalliin olimme kaikki litimärkiä. Vaihdettuamme lapsille puhtaat ja kuivat vaihtovaatteet annoin heille sellaiset pruutattavat välipalasmoothiet matkaevääksi. Tyttäreni ei vain ollutkaan ilmeisen nälkäinen, vaan hänestä oli hauskempaa pruutata smoothiet käsiinsä ja levittää smoothiet turvaistuimesta käsin yllättävän laajalle säteelle. Seisoin sitten ihan hienon hotellin aulassa pidellen kauttaaltaan smoothientahmaamaa lasta sylissäni itsekin aivan likaisena, vahdin matkalaukkujamme kun mieheni yritti kosteuspyyhkeillä pestä ensiapuna auton vaaleita penkkejä. Respan väki katsoi minua vähän varautuneesti hymyillen kun jutustelevaan sävyyn vakuuttelin, että mieheni saapuisi kohta ja hänellä olisi varaustietomme. Ne viisi minuuttia, jotka seisoin rimpuileva lapsi sylissäni kestivät ikuisuuden (varsinkin sen jälkeen kuin huomasin, että vaippakin pitäisi vaihtaa asap). Autossa leijui koko roadtrippimme ajan sellainen eltaantunut käyneen mansikan, banaanin ja kaalin haju.
- Läheltä piti: Tämä tilanne ei ollut millään lailla hauska, vaan oikeasti tässä olisi voinut käydä pahasti. Floridan St. Augustinessa tyttäremme tepasteli innoissaan hotellihuoneen peilikaappiin ja pois, kunnes huomasin hänen tutkivan jotain lattialla. Näppärä pinsettiote poimi kassakaapin takaa jotain valkoista, jonka huomasin kauhukseni osoittautuvan pieneksi pilleriksi. En tiedä mikä tuo pilleri oli, mutta suorastaan tärisin jälkeenpäin miettiessäni, kuinka onnekkaita olimme kun ehdimme huomata pillerin ennen kuin se ehti suuhun. Jos tyttäremme olisi saanut esimerkiksi outoja oireita tai sairaskohtauksen tuosta pilleristä, emme olisi yhtään tienneet kertoa ensiapuhenkilökunnalle mistä on kyse. Mitä opimme: lattioita ei voi haravoida liian tarkkaan kivassakaan hotellissa, jos reissussa on lapsia mukana. Annoin uloskirjautumisen yhteydessä melko järkyttyneen palautteen, mutta ymmärrän kyllä, ettei siivojatkaan voi kaikkea nähdä.
- Reissut saattavat loppua joskus suunniteltua lyhyempään. Ja kotiin voi joutua ajamaan kiemuraisia vuoristoteitä oksentavan lapsen kanssa. Voi raukkaparkaa, harvoin on äidin sydän ollut yhtä mykkyrällä.
- Klassikkoraivarit: Lapset ovat ylläriraivareiden mestareita. Niin meidänkin toisinaan. Reissuraivarit ovat kuitenkin jotenkin ihan omaa luokkaansa, kun lomapäivä saa ihan uudenlaisia sävyjä. Reissuraivareiden syynä ovat melkeinpä aina typerät vanhemmat, ketkä kehtaavat kieltää mm. hivuttautumasta sillan kaiteiden välistä mereen, autotielle säntäämisen, eivät osta kahden dollarin muovihärpäkelelua (klassikko, jonka toinen variaatio on sen muovihärpäkelelun hajoamisen aiheuttama suru), estävät hissin hätänapista painamisen ja terrorisoivat mahtavan idean pulahtaa uimaan suihkulähteeseen.
- Hissin hätänapeista puheenollen, onneksi 911-keskuksessa oltiin ymmärtäväisiä, kun en ensimmäisellä kerralla tajunnut olla yhtä valppaana. Vieläkin hävettää.
- Adrenaliinia aamuyöllä: Nukuimme sitä ihanaa päivän kävelystä väsynyttä, vain hotellilakanoiden välissä nukuttavaa syvää unta pehmeiden peittojen keskellä. Kello kolme unen rikkoi kammottava ääni, kun palohälytys pärähti päälle. Välkkyvien valojen loisteessa katsomme mieheni kanssa toisiamme ja alle sekunnissa teemme saman päätelmän, ettei siihen aikaan kyse voi olla paloharjoituksesta. Toimimme kuin robotit vetäessämme päällemme ensimmäisiä käteen ylettyviä vaatteita, nappaamme sängyllä hädissään korviaan pitelevät lapsemme syliin. Mieheni ymmärtää kokeilla ovenkahvaa, joka onneksi on kylmä. Huoneista valuu käytävälle hotellin asukkaita yövaatteisillaan, ja kaikki kohti metallisia hätäpoistumisportaita. Minulla on hätä ystävistämme, mutta näemme heidät onneksi heti alaovella. Lämpötila hipoo nollaa ja osa ihmisistä on lähtenyt ulos ilman kenkiä, kukaan ei tiedä mistä on kyse. Mieheni oli onneksi tajunnut napata auton avaimet taskuunsa lähtiessään, joten vetäydymme autoon ihmettelemään tilannetta ja rauhoittelemaan lapsia. Pihaan kaartaa paloautot, mutta jonkin ajan kuluttua väki alkaa palata takaisin sisälle. Saamme kuulla respasta, että hälytyksen oli aiheuttanut ilmeisesti huumeiden vaikutuksen alaisena ollut nainen, joka oli yrittänyt päästä sisälle aiheuttamalla tahallisen palohälytyksen. Thanks! Kesti kyllä jonkin aikaa saada koko konkkaronkka noina aamuyön tunteina uudelleen nukkumaan.
- Pikaruokaa: Niin minäkö se kirjoitin lapsiperheiden ulkonasyömisen puolesta? Edelleen olen toki samaa mieltä, mutta muutaman kerran olen totisesti kyseenalaistanut paasaukseni. Olen ollut se, joka hotkii ruokansa toisella kädellä ja toisella yrittää estää lasta kiipeämästä pois syöttötuolistaan ja olen ollut se, joka poistuu juuri paloauton lailla kiljumaan oppineen lapsen kanssa muiden katseiden alla mahdollisimman nopeasti ravintolasta ja huikkaa lähtiessään, että pyydä joku rasia mun ruuille. Miten niin pienestä ihmisestä voikaan lähteä niin kova ja kimeä ääni?
- Historiallisella hevosajelulla Charlestonissa: Kaikissa Charlestonista kertovissa vinkkijutuissa mainitaan ensimmäisenä hevoskärryt. Kavioiden kopistessa on rentouttavaa kuunnella kärryjen kyydissä istuskellen oppaan tarinoita historiallisten pastellinsävyisten talojen takaa. Sadepäivänä katetut kärrythän olisivat sitäpaitsi muutenkin kätevä tapa kierrellä kaupunkia? Lasten kanssa voi tehdä ihan samoja juttuja kuin ennen lapsiakin? Saimme täyteen ahdetuista kärryistä takarivin paikat ja jokaisella kerralla kun vaunut pysähtyivät, läiskähti kangaskatolta ämpärillinen vettä selkääni. Pian sain kuitenkin tietää, että tämä olisi murheistani pienin, sillä myös ennen ajelua väsyneeltä vaikuttanut tyttäreni oli saanut jostain lisävirtaa (minä kun ajattelin, että niiden kavioiden kopinaan olisi ollut myös mukava nukahtaa) ja kommentoi ahkerasti oppaan juttuja kiljahteluillaan. Ajattelin, että joko hyppään tytön kanssa pois vaunuista seuraavalla pysähdyksellä ettemme häritsisi muita, tai sitten otan sipsit avuksi (tiedän, hyi minua). Jostain syystä laukussani oli pieni pussillinen jotain ihmeellisiä oransseja juustonaksuja, joiden ansiosta minäkin sain keskittyä kuuntelemaan oppaan tarinoita melkein kaksikymmentä minuuttia. Edes juustonaksujen houkutus ei kuitenkaan kestä ikuisesti, jos vaihtoehtona olisi pyyhkiä juustonaksuiset pikku kädet vieressä istuvan herrasmiehen valkoiseen paitaan! Sain käyttää kaikki akrobatia -ja viihdytystaitoni, ettei tyttö päässyt hipaisemaankaan tuon miespolon paitaa. Poikamme oli nukahtanut mieheni syliin (arvasin että sen kopseen kuuluisi nukuttaa!), joten siltäkään puolelta ei ollut apua saatavilla, mutta onneksi kierros oli juuri sopivasti lopuillaan. Minä sen sijaan olin yltä päältä oranssia juustonaksutahmaa. Ja tätä ajelua muuten seurasi tuo jo mainitsemani smoothiekeissi. Emmekä oppineet kerrasta, vaan maksoimme koko porukan seuraavana päivänä opastetulle museokierrokselle, jonka vain minä sain kulkea loppuun muiden odottaessa puutarhassa viiden minuutin alkukokeilun jälkeen.
Reissuihin on kuulunut rajallisten pyykkäysmahdollisuuksien vuoksi pilalle pinttyneitä lempivaatteita, hotkittuja ruokia, unohtuneita leluja ja iPadin kohtelua kuin taikaesineenä. Joskus reissaaminen lasten kanssa on pikaruokaa ja pikareissuja sekä aivan naurettavan tavaramäärän perässä raahamista, mutta siltikin rakastan meidän matkojamme. Sitä paitsi silloin, kun kaikki ei mene ihan putkeen, auttaa usein kun päättää ottaa megajoustavan asenteen ja syödä päivälliseksi takeawayta puistossa ja joskus antaa kastella ne vaatteet siellä suihkulähteessä. Koko perheen reissuistahan tässä on kyse ja on tärkeää, että myös pienimmät viihtyvät ja jos emme kanna mukana sitä älytöntä tavaramäärää juuri sen äkillisen suihkulähteessäpluttaamistarpeen vuoksi, niin miksi sitten? Onpahan ainakin muisteltavaa, nyt esimerkiksi tuo smoothietapaus jo naurattaa.
Ja nyt olisi tosi hauska kuulla, minkälaisia reissukommelluksia muille on sattunut lasten kanssa reissatessa tai ilman!
(Minun matkani olivat melko vivahteikkaita kyllä ennenkin lapsia, sillä melkein jokainen reissu on sisältänyt esimerkiksi epäonnisen lääkärikäynnin ja olenpa joutunut esimerkiksi tunnistamaan ryöstäjän portugalilaisen poliisiaseman tunnistusrivistä)
LENTOASKELEITA FACEBOOK/ INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM