Yllätys!
Minun ja ”oikean bloggaamisen” väliin tulee aina yksi iso este: todella usein kun jotain erityisen hauskaa ja mielenkiintoista tapahtuu, unohdan kameran (eli kännykän) laukkuun. Tempaudun keskusteluihin sekä pysähdyn tallentamaan ja hengittämään edessäni avautuvaa näkyä ja hetkeä mieleeni, haluan tuntea ja muistaa ne kokonaan ja keskeytymättömästi. Lauantaina kävi taas kerran näin, kun läheisimmät amerikkalaiset ystäväni tulivat hakemaan minua yllätykseksi järjestettyyn tyttöjen iltaan. Nyt oikeastaan vähän harmittaa, etten napannut useampaa kuvaa, sillä tuohon iltaan tulen varmasti kaipaamaan vielä monta kertaa. Minulla on illasta muistona yksi viinibaarin tarjoilijan nappaama rakeinen kuva, jossa ulkotuli ja kameran salama heijastavat silmämme laser-katseiksi (ja missä minä näytän jättiläiseltä). Niin ja yksi random-kuva punaviinilasista. Mutta ehkä tämä vähäkuvaisuus on minulle nykyelämässäni sama kuin joskus olivat ne ryppyiset taksikuitit ja leima kämmenselässä, merkki parhaista illoista siis. Harmi kuitenkin sinänsä, sillä tästä illasta olisi niin hauskaa kertoa teillekin. Mutta onneksi minulla on sanat. Joten mennään vähän niin kuin viime joulunakin, eli kerron teille hetken ja ne kuvat, jotka olisin halunnut.
KLIK Hämmentynyt ilmeeni, kun ystäväni ilmestyvät olohuoneeseemme. Eli emme olekaan menossa syömään mieheni työkavereiden kanssa? Juuri kun ehdin jo hermostua täysin lungisti ottavalle miehelleni, joka istuskeli sohvalla collegepöksyissä, vaikka lähtöön oli enää viisi minuuttia. Olin tainnut tokaista ihan hetki sitten, että ”No sun työkavereitahan he tietysti ovat, jos sua ei yhtään hävetä, että myöhästytään, niin sitten en yksin stressaa siitä” ja kolmenkymmenen sekunnin merkitsevien huokailujen jälkeen ”Kyllä mua ainakin hävettää mennä myöhässä, nyt sun täytyy vaihtaa ne vaatteet!”. Ja sitten, mitä ihmettä. Kaikki sanat menevät hukkaan ja sanon jotain vahingossa suomeksi. Pidättelen liikutuksen kyyneliä, kun ystäväni ilmoittavat kaappaavansa minut mukaansa.
Jouluvalaistu tunnelmallinen Baxtervillagen kaupunginosa, pieni tyylikäs viinishop ja ulkopöytien välissä palavat tulet. Ehdimme istua hetken ulkona ennen kuin ilta viileni huomattavasti ja pakenimme kylmää sisälle, mutta voi kunpa minulle olisi jäänyt kunnon kuva heistä siinä, juuri sellaisina kauniina ja nauravina kuin he olivat ulkotulien loimussa. Klik.
Klik. Idyllisen Baxtervillagen iltavalaistus. Jos jokin kaupunginosa tai kadunpätkä on kuin sadusta, olisi se juuri Baxtervillage. Sen värikkäät talot etukuisteineen, muutamat viktoriaaniaikaiset etelän talot paksuine pylväineen ja Fish Market-ravintolan edessä oleva pieni puistoaukeama ovat kuin suoraan sadusta. Sellaisesta, jossa asutaan onnellisessa etelän kylässä, jonka asukkaat ovat suurta perhettä keskenään ja jonka kaduilla juhlittaisiin aina säännöllisesti. Niiden katujen varsilla olisi huomattavasti muita kaupunginosia coolimpia pieniä putiikkeja ja ruokapaikkoja (paikassa, jossa pieniä putiikkeja ei muutenkaan olisi hirveästi) ja kaikki hymyilisivät golf-autoistaan. Ja niissä juhlissa olisi aina jättisaippuakuplia tekevä saippuakuplataiteilija (goals!) ja kaikille tarjottaisiin niin paljon pannukakkuja, kun he jaksaisivat syödä. Ai niin, mutta sellainenhan Baxtervillage on.
Team Finland tutkimassa taskulamput käsissään Escape Roomin vihjeitä. Vähintäänkin kuin ammattimaiset salapoliisit työssään. Kuvassa kasvoiltamme paistaisi aidon innostuneet hihkaisut ja keskittyneet ilmeet. Klik. Hetki kuvan ottamisen jälkeen sovittaisiin, että miehet saisivat mennä koittamaan päättelytaitojaan seuraavana päivänä.
Emme tahdo mennä ihan vielä kotiin, joten päätämme mennä paikalliseen pubiin syömään iltapalaa. Tunnen oloni hämmentyneeksi turistiksi ja tirkistelijäksi tutkiessani uteliaana pikkukaupungin pubin iltaelämää. Paikan keskellä istuu yksinään verkkapukuinen keski-ikäinen mies, jonka paksuilla rastoilla on leikkikruunu. Nurkkaan ilmestyy DJ, joka laittaa soimaan Miley Cyruksen Party In the USA-kappaleen ja pian paikalle tulee joukko naisia, jotka tottuneesti siirtävät pöytiä sivummalle ja alkavat tanssia yllätyksekseni rivitanssia. Naiset nappaavat kruunupäisen miehen tanssinsa keskelle ja tajuan, että mies oli valinnut paikkansa tahallaan, hän oli tiennyt naisten tulevan tanssimaan hänen kanssaan. Joka kerta kun pubin ovesta tulee lisää ihmisiä, he heiluttavat käsiään ilmassa ja tervehtivät tanssiporukkaa nimiltä. Kappaleet vaihtuvat ja tuo kapakka rivitanssijoineen tuntuu kummallisen kotoisalta. Me kerromme loosissamme hulluja tarinoita ja ranskalaisten loputtua päätämme lähteä kotiin. Klik. Kävellessämme autolle hengitys huuruaa, lämpötila on tippunut todella alas. Taivaalla superkuu keikkuu puolikkaana, puut ovat kiedottu jouluvaloihin. Hymyni takaa kumpuaa surullinen haikeus, sillä tajuan, että nämä tässä olivat läksiäiseni.
Terveisin flunssaisen pakkausprojektin keskeltä,
Elina
LENTOASKELEITA FACEBOOK / INSTAGRAM / OTA YHTEYTTÄ: LENTOASKELEITA@GMAIL.COM