Pohjattomasti aihetta kiitollisuuteen
”Kiitospäivän tarkoituksena on kerätä ystävät ja perhe kokoon, syödä koko päivä ja pysähtyä miettimään, mistä kaikesta onkaan kiitollinen. Ja sitten syödä vähän lisää”. Näin ystäväni kuvaili minulle kiitospäivän perinteitä kutsuessaan meidän perheemme viettämään tätä juhlapyhää heidän kanssaan. (Kuulostaa muuten aika hyvältä, vai mitä?) Eikä mikään olisi voinut olla parempi päätös tälle vuodellemme Amerikassa kuin kiitospäivä. Sillä seisoessani ystäviemme olohuoneessa noiden kaikkien upeiden ihmisten ympäröimänä, oli mielessäni vain yksi asia: kiitollisuus. Kiitollisuus, joka puskee kaiken haikeuden ja lähtemisen vaikeuden läpi. Nekin kyyneleet, jotka änkivät itsepäisesti silmiini kotimatkalla, olivat ennen kaikkea kiitollisia kaikessa haikeansuloisuudessaan.
Thanksgivinina piti sanoa juuri ne asiat, joista sillä hetkellä on kiitollinen (ihan niin kuin elokuvissa!). Minun vuoroni oli heti toisena ja yritin heittää homman nopeasti ja napakasti. Enkä tietenkään muistanut kaikkea. (Esimerkiksi perhettä, mutta ei se mitään, poikanikin oli koulussa sanonut olevansa kiitollinen lehdistä. Aika kauniita nekin juuri nyt, eikö? No niin, takaisin asiaan.) Kun kierros eteni, minulle tuli mieleen vielä vaikka mitä, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Havahduin jälleen kerran siihen, kuinka tärkeää onnellisuuden kannalta onkaan pysähtyä miettimään juuri niitä asioita, joista tuntee kiitollisuutta. Erittäin tervetullut muistutus viime päivien ahdistuksen päälle. Tajusin, kuinka oikeastaan se minun ahdistuksenikin on etuoikeutettua. Me suomalaiset varomme niin herkästi kuulostamatta imeliltä ja siksi ehkä jätämme paljon sanomatta (ja uskokaa tai älkää, mutta tämä on yksi lempipiirteistäni kulttuurissamme: kun me sanomme jotain, se tulee sydämen pohjasta), mutta juuri nyt minulla olisi tarve oikein tykittää kunnolla kiitollisuutta. Mitä siis jätin sanomatta?
Perhe. Kaikki muut tietysti sanoivat perheen ensimmäisenä, paitsi minä pidin sitä itsestäänselvänä kiitollisuudenaiheena. Tiedän, kamalaa. Mutta sanotaan se nyt, olen kaikkein kiitollisin perheestäni. Joka ikinen päivä kiitän heidän olemassaolostaan. Jopa niinä pommiin nukuttuina aamuina ja niinä hetkinä, kun asuntomme näyttää olevan kuin murtovarkaiden jäljiltä.
Terveys, sillä sillä on mahdollisuus määrätä niin paljosta. Suunnattomasti syytä kiitollisuuteen ja huolenpitoon.
Suomalaisuus. Vaikka täältä lähteminen tekee kipeää ja rakastan niin monia asioita Etelä-Carolinassa, en voisi olla ylpeämpi kertoessani, että olen Suomesta. En nyt tarkoita, että se, että meillä on monet asiat hyvin verrattuna muualle tarkoittaisi, ettei asioita kannattaisi parantaa, mutta jestas kuinka etuoikeutettuja me olemmekaan. Ihan uskomatonta, millainen tasa-arvo meille onkaan mahdollistettu esimerkiksi ilmaisen koulutus -tai terveydenhuoltojärjestelmän muodossa. Tai kuinka siistiä onkaan, että lapsemme voivat leikkiä takapihalla näköyhteyden päässä, eikä kulttuurissamme tarvitse kutsua tästä hyvästä esimerkiksi poliiseja paikalle.
Ystävät. Muuttotavaroiden joukkoon jo pakatussa maailmankartassa on niin monta kohtaa, joiden päälle voisin liimata sydämen. Pidän tätä suurimpana rikkautenamme ikinä (ja siksi häpeän ajoittaista kamalan huonoa yhteydenpitoani ystäviini). Mikään raha ei voi mitata sitä, kuinka ihanilla ihmisillä meidät on ympäröity. Niin Suomessa kuin täällä.
Kuinka kiitollinen olenkaan siitä puhelusta, jonka mieheni soitti minulle viime vuoden lokakuussa seisoessani lasten kanssa leikkipuistossa. ”Minulle tarjottiin työmahdollisuutta Yhdysvalloissa”, hän sano,i emmekä arvanneet, kuinka kaikki tulisi muuttumaan.
Tiedän, ettei ole kovin suomalaista sanoa näin ja itsekin vähän vierastan tällaisia puuskia, mutta sanotaan nyt vielä lopuksi, että en ole koskaan ollut näin onnellinen.
Mistä sinä olet kiitollinen juuri tänään? <3
LENTOASKELEITA FACEBOOK / INSTAGRAM / OTA YHTEYTTÄ: LENTOASKELEITA@GMAIL.COM