Äitiblogini ja kahden yksityisyyden rajat
Tästä aiheesta on blogeissa kirjoitettu paljon, mutta koska olen pyöritellyt viime aikoina näitä mietteitä jonkin verran päässäni, ajattelin vuodattaa niitä hiukan tännekin. Kaksi sanaa, bloggaaminen ja yksityisyys, ja ne kaikki kimurantit jutut jotka näiden väliin mahtuvat ovat vaivanneet minua.
Jokainen blogia kirjoittava henkilö joutuu miettimään nettiminänsä raameja. Isoin kysymys on varmaan, että paljastaako kirjoittaja kasvonsa, rajaako naamansa kuvista vai esiintyykö kokonaan etäisempänä hahmona. Seuraava iso juttu on nettiminän nimi: omalla nimellä vai nimimerkillä kirjoittaminen. Sitten on ne muut rajanvedot, kuten ikä, asuinpaikkakunta, ammatti ym. Jo näiden valintojen pohtiminen ei blogin yleisen linjan ja sisällön suhteen ole välttämättä helppoja, mutta äitiblogin kirjoittaja kohtaa vielä hankalempia rajanvetoja.
Hei, tässä me nyt ollaan. Synttäreinä, meidän keittiössä.
Lapsellapa ei olekaan mahdollisuutta tehdä näitä pohdintoja tai valintoja yksityisyytensä rajoista. Kaikki vanhemmat ovat varmasti tietoisia netin rumasta puolesta, ja tahtovat kaikin keinoin suojella lastansa. Vastuu on aikuisella, se on itsestään selvää. Näitä rajoja on syytä miettiä hyvin tarkkaan. Niinpä kysynkin, mihin te muut äitibloggaajat olette perustaneet päätöksenne omasta ja lapsenne yksityisyydestä?
Niin kuin tositositosi moni muukin, minä päädyin äitiyslomani puolivälissä perustamaan ”mammablogin”. Tästä on kehkeytynytkin jopa yllättävän hauska harrastus, jota haluan jatkaa vielä pitkään. Ajattelin, että toinen nimeni Rosanna sopisi hyvin nettiminälleni, se olisi sopivan läheinen mutta kuitenkin etäinen omasta nimestäni. Minusta on mukavinta lukea blogeja, joiden kirjoittajan ulkonäöstä saa kuvien kautta edes jonkinlaisen käsityksen. Ihan vain siksi, että näin säilyy tunne ”oikeasta ihmisestä” juttujen takana. Niinpä nettiminä esiintyy suoraan omilla kasvoillani. Asuinpaikkakunnan tai iän kertominen blogissa eivät oikeastaan aiheuttaneet minkäänlaisia mietintöjä, ja tuntui myös luontevalta kertoa olevani opiskelija.
Mutta nyt aletaan lähestyä niitä rajanvetoja: opiskelualani olen rajannut teksteistäni pois, vaikka sen saattaa joku rivien välistä keksiä. Eihän se mikään salaisuuskaan ole, ja olen sen joskus toiseen blogiin kommentoidessani maininnutkinkin. Seuraava, ja se isoin ja vaikein rajanvedon alue koskeekin perhettäni. Keskustelin mieheni kanssa blogia aloittaessani, ja hän esitti toiveen pysyä ”poissa” täältä.
Juttelimme yhdessä pitkään siitä kaikkein suurimmasta kysymyksestä: onko eettisesti oikein että julkaisen poikamme kuvia netissä omassa blogissani?
Netissä piileskelevät pedofiilit (vatsani muljahtaa ympäri jo pelkästä sanasta), väärät profiilit kuvasivustoilla (mitä iloa joku voi saada tällaisesta, ja ennen kaikkea, miten jollain on aikaa?), kuvakaappaukset toisiin tarkoituksiin, tällaiset kaikki kurjat ilmiöt kummittelivat keskustelussamme.
Mutta. Niin kamalia asioita kuin yllämainitsemani asiat ovatkin, ovat ne myös erittäin epätodennäköisiä. Jos näin kävisi minun pienen lukijakuntani (täällä käy muuten ihan superhuippua porukkaa!) blogissa, olisi kysymyksessä tosi paska tuuri. Ja paska tuuri voi käydä aika monessakin asiassa, ei vain nettimaailmassa. Jos alan miettiä mitä kaikkea voisi tapahtua, en uskaltaisi poistua kotimme ulkopuolelle. Minä olen sen luokan murehtija välillä muutenkin, että joudun jatkuvasti muistuttelemaan itseäni, että en voi jättää elämää elämättä vain siksi mitä kaikkea voisi tapahtua milloinkin.
Tällainen ”se olisi huonoa tuuria” -ajattelu ei kyllä ole kuitenkaan vielä riittävä argumentti puolustelemaan lapseni kuvien julkaisua netissä. Niinpä nostan nyt minun mielestäni tärkeimmän, sen hyvän maun rajat -kortin esiin. Tämä oli mieheni kanssa käymän keskustelumme lopputulos. Niin suloisia kuin valokuvat vaikka lapsen kylpyleikeistä ovatkin, kuuluvat ne mielestäni vain kotialbumeihin. Mielessä on hyvä pitää, että kuvaa on mahdoton poistaa Internetistä lopullisesti. En tietenkään halua, että poikaa vaikka kiusattaisiin koulussa minun tämän hetken blogiharrastukseni vuoksi. Vauva on myös ihan anonyymisti vauva, lapsi tai poika blogissani. Päädyin tähän ratkaisuun, koska en mainitse omaakaan etunimeäni täällä.
Vaikka blogit ovat olleet yleisiä jo vuosia, raivaamme parhaillamme uudenlaisen mediakulttuurin aikakautta. Tämän vuoksi meillä ei ole mahdollisuutta vielä kysyä lapsilta itseltään, miten he suhtautuvat ajatukseen siitä, että heidän lapsuudestaan löytyy netistä sekä kuva -että tekstimateriaaalia. Lasten mediakasvatuksen kasvava tarve on jatkuvasti tapetilla koulujen opetussuunnitelmien rakentamisessa, mutta myös aikuiset ovat keskellä muutoksessa elävää mediakulttuuria, ja myös meidän tulee jatkuvasti päivittää suhtautumistamme (sosiaaliseen) mediaan ja sen vaikutuksesta tapahtuvaan yksityisyyden suojan heikkenemiseen. Ainakin minä koen nämä asiat välillä vähän hankaliksi.
Oman blogini aihepiiri liikkuu arjessamme, ja koska tykkään kovasti valokuvata, minusta on myös kivaa ja luonnollista julkaista kuvia myös lapsestani. Äitiblogin kirjoittaminen olisi hiukan kolkkoa ilman lapsen läsnäoloa. Koska en pohdiskelujeni jälkeen koe tekeväni tällä vahinkoa lastani kohtaan, olen päättänyt olla stressaamatta nyt ainakin toistaiseksi liikaa näitä yksityisyysasioita. Sillä mikä tekisi minun blogistani tai kuvistani sen merkillisemmän kuin monienmonien muiden blogeista?
Aika ajoin nämä jutut kuitenkin liikkuvat mielessä, mikä on toisaalta ehkä ihan hyväkin. Täällä Lilyssä on niin ihana yhteishenki, että minun pitää oikein muistuttaa itseäni välillä, että blogiani saattaa lukea ihan kuka tahansa, eivätkä vain nämä Lilyn kanssabloggaajat, muut aihepiiristäni kiinnostuneet tai kaverini joille olen vinkannut höpinöistäni täällä.
Vaikka blogini keskittyy lähinnä arkikuvaukseen, täällä näkyy kuitenkin vain pieni katsaus elämästämme. Jätän usein henkilökohtaisimmat ajatukset ja aiheet ulkopuolelle, mikä taas on seurasta päätöksestäni esiintyä omilla (ja lapseni) kasvoilla. Kirjoitan niin kuin monet muutkin bloggaajat, eli julkaisen kirjoitukseni niin että äitinikin voisi lukea blogiani. ;) Ehkäpä myös niin, että lapseni voisi isompana lukea näitä? Myös nettikäyttäytymisessä voi käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.
Huh, tulipas pitkä ja sekava kirjoitus, mahtoikohan kukaan jaksaa lukea (tai ainakaan saada selkoa/pointtia!) tällaista maratoonia. Tämä juttu eroaa aika lailla paatoksellisuudessaan blogini ”normaalista sisällöstä”, mutta ajattelin nyt kuitenkin jakaa tämän täällä.
Minun ei ole missään nimessä tarkoitus kritisoida muiden yksityisyysvalintoja. Ihan vain omaa henkilökohtaista suhtautumistani asiaan tässä kartoitan, syitä omien valintojeni taustalla.
Minkälaisia ajatuksia tämä aihe teissä muissa herättää? Saa myös kyseenlaistaa mielipiteeni!