Älä ole lötköpötkö ja muita vastauksia
Sain kysymyspostaukseen niin kivoja kysymyksiä (ihan helpolla ette minua kuitenkaan päästäneet!), että ajattelin nyt sadepäivän ratoksi päikkäriaikaan kirjoittaa vastaukset ihan omana postauksenaan. Täältä tulee!
Mitä haluaisit opettaa lapsellesi, jos voisit valita vain yhden asian?
Sanoinhan, ettette ihan helppoja heitellyt? 😉 Minulle tulee heti kaikenlaisia elämän opettamia ”viisauksia” mieleen, kuten että se mitä olet yläasteella ja mitä silloin tapahtuu ei todellakaan määrittele tulevaisuuttasi millään tavoin, vaikka silloin maailma tuntuisikin aivan paskalta paikalta, sinä itse vääränlaiselta kaikkeen ja että muut ei vaan tajuu. Tai että kyllä ne sydänsurut korjaantuu ihan oikeesti. Tai että sinun ei ole pakko polttaa tupakkaa saadaksesi kavereita tai näyttääksesi coolilta muiden silmissä. Mutta nuo ovat kaikki sellaisia juttuja, jotka täytyy valitettavasti jokaisen kahlata läpi sen kuuluistan kantapään kautta. Voisin sanoa jotain latteaa, kuten ”usalla elää” tai muuta kovin yleismaailmallista, mutta en kuitenkaan sano. Niinpä minä valitsen käytöstavat.
Hyvillä käytöstavoilla ja muiden huomioimisella pääsee elämässä yllättävän pitkälle. Kohteliaasti käyttäytyvä ihminen jää paljon paremmin ja positiivisemmin mieleen kuin passiivinen lötköpötkö, jonka kädenpuristus on kuin kuollut kala. En voi ymmärtää ihmisiä jotka eivät tervehdi, kiitä, teitittele vieraita vanhuksia tai katso silmiin. Niille, jotka eivät avaa ovea vaikeasti liikkuvalle, auta kaatunutta ylös tai kiilaavat lastenrattaiden eteen hississä, on olemassa mielestäni ihan oma, alhainen kastinsa.
Mikä on mielestäsi kivointa blogin pitämisessä?
Minä tykkään ihan hirveästi kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta, niin blogissa yhdistyy ne kaksi asiaa näppärästi. Blogi on minulle paikka jonne vuodattaa ajatuksia, ja usein jotkin alitajuntaa jäytävät jutut saattavat ratketa purkamalla ne sanoiksi, vaikka en suoraan minua vaivaavasta asiasta kirjoittaisikaan. Vuorovaikutus ja lukijoiden kommentit ovat ihan huippuihania juttuja, jokainen sydänklikkaus saa minulle hymyn huulille. Olen tutustunut myös blogini kautta muutamiin tosi mukaviin tyyppeihin ihan ”livenäkin”, ja jotkut kommentoijat tai toiset bloggaajat tuntuvat myös oikein yllättävän tutuilta tyypeiltä, vaikken olisi heitä koskaan kasvokkain tavannut. Bloggaamalla myös inspiroituu ja voi laajentaa omia näkökulmiaan asioihin!
En tiiä onks tää liian henkilökohtanen, mut jos on niin ei tarvii vastata. Kysymys kuitenkin kuuluu, että missä ja miten tapasit tulevan aviomiehesi?
Tätä tarinaa kerron aina niin mielelläni, sillä se on ihana. Laitetaan tähän kuitenkin vähän tiivistetysti, että vuosi oli 2007, marraskuu ja kaverin tuparin jatkot Rauman Onnelassa (haha), humalatila ja kadonnut narikkalappu johdattivat minut tapaamaan pelastavaksi prinssiksi ryhtyneen hyvännäköisen miehen. Kävelin sinä iltana kotiin punaisessa toppatakissa, jota tuo tuleva aviomieheni tuli sitten seuraavana päivänä hakemaan. <3
Miten teidän parisuhde on muuttunut lapsen myötä?
Alkuun oli melko haastavaa omaksua äidin, isän ja puolison roolit, ja varsinkin löytää niille tasapaino. Minä varsinkin olin alkuun niin vauvakuplassa, että unohdin hetkeksi kaikki muut ja kaiken muun. Lapsen saaminen on kuitenkin pakottanut meidät puhumaan avoimesti kaikesta, sillä ei ole varaa jättää hampaankoloon mitään kummittelemaan. Onhan tähän mahtunut pientä vuoristorataa ja yhteistä aikaa on toki välillä vaikea löytää tarpeeksi, mutta silti uskaltaisin jopa sanoa, että suhteemme on nykyään vahvempi kuin koskaan.
Kuvituksena random-otos syyskuulta. Voi kun minun vauva on pieni! En kestä. (ja minä vähän väsyneen näköinen)
Oletko täysin suomalainen? :) Voi miten siistiä olisi nyt luetella kaikkia monikulttuurisia sukujohdoksia, mutta ihan suomalainen olen. En tiedä miksi kysyt, mutta itsekin mietin tätä joskus teininä ja selvitin jonkun verran sukumme historiaa. Kytköksiä ulkomaille löytyi jonkin verran, mutta kaikki haarat olivat vain lähteviä haaroja, ei ainakaan ymmärtääkseni mitään sellaisia jotka olisivat johdattaneet minun vereeni ulkomaalaisia mausteita. Nimimerkkini Rosanna ei toki ole ihan tyypillinen suomalainen nimi, jos siksi kysyt, mutta Rosanna on kuitenkin vasta toinen nimeni, ja etunimeni ja sukunimeni maailman tavallisimpia suomalaisia nimiä. :)
Mikä jännittää tulevissa häissä eniten?
Ehkä se, ettei loppuun pääsisi kasaantumaan mitään hirveästi hommaa joka aiheuttaisi häästressiä. Jännittää oikeastaan koko päivä, ja toivon että päivä ei ainakaan hujahtaisi niin nopsaan kuin tuo polttaripäivä! Jännittää myös aika lailla häälookkini onnistuminen ja että poika on nätisti kirkossa. ;)
Evis kysyi loppuun vielä sellaisen ihan tosi helpon kysymyksen, että kuka minä olen. ;) Hänkin ehdotti että tähän vastaisin tähän ihan omalla postauksella, ja voisihan sellainen esittelypostaus ollakin ehkä paikallaan, sillä mukaan on tarttunut myös uusia lukijoita viime aikoina. Äkkiseltään ei kyllä mikään ihan helppo kysymys!