Asukuvien aatelistoa

Lentoaskeleita

Lupaan sivupalkissa palstan kuvaus -kohdassa pohtia täällä vauvaelämän lisäksi hiukan tyylijuttuja. Hups (sisälläni yhä asuva entinen vaatemyyjä taitaa nyt päästää pari kyyneltä). Tänään kuitenkin nappasin kameran käteen ja kas, sain muistutuksen siitä miksi asukuvat ovat täältä puuttuneet, vaikka vaatejuttuja olisikin toisinaan kiva kirjoittaa tänne korvatulehdusavautumisten kaveriksi.

Tässä eräs, kuka katsoi ensin silmät pyöreinä äidin touhuja, ja sitten päätti että hänestäkin asukuvaa. Joten: body: Parvel (näin ainakin niskalapussa lukee, peritty vauvan serkulta), kuolalappu: Kappahal, farkut: H&M, sukkikset: citymarket. ;))

Ja tässä tämä mamma poseeraa ah niin luonnollisesti peilille. Eikä kummassakaan näy edes asun jujuna toimivaa kaulakorua. Ihan oikeesti, miten te otatte niitä asukuvia? No kuitenkin, farkut Veromodasta ja neule Zarasta, kello Espiritin. Ja se puinen Piecesin punoskaulakoru, joka näkyi edes vilaus vain yhdessä näinkin onnistuneessa otoksessa:

Eli kolme kuvaa ja yksi asu. Ei voi ainakaan väittää, etten yrittänyt hei!

Ylemmissä kuvissa tultiin juuri kaupunkireissulta, mutta koska meillä on aikamoinen meininki ja meno näin kotosalla, me viihdymme ihan vaan kolitsit jalassa ja sukkahoususillaan:

Hyvää yötä ihanat tyypit!

Ps. Toinen postaus jo tänään, minähän olen ihan liekeissä.

Kommentit

Kipa (Ei varmistettu) http://kiowat.blogspot.fi/

Ihana Ellu <3

Elina U.
Lentoaskeleita

Ihana Kipa! <3

Kommentoi